Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Pokkarit käyvät kaupaksi

Uutiset, | torstaina 27.02.2014 - Toimitus

Suomalaiset ostavat yhä enemmän pokkareita. Ostajien määrä on kasvanut 46 % kolmessa vuodessa.

Tammikuussa tehty kolmas valtakunnallinen kuluttajatutkimus vahvistaa, että pokkareiden ostajamäärä on kasvanut reilusti vuodesta 2011. Tutkimuksen mukaan vuoden sisällä pokkarin on ostanut 2,2 miljoonaa eli 50 %15–74-vuotiaista suomalaisista. Määrä on 46% suurempi kuin kolme vuotta sitten.

Kevyt, pienikokoinen ja edullinen pokkari on erityisesti nuorten suosikki. 15–24-vuotiaista jopa 67 % on ostanut ainakin yhden pokkarin vuoden sisällä.


Ostajamäärän kasvu johtuu suurelta osin ostopaikkojen lisääntymisestä. Pokkareita voi ostaa kirja- ja verkkokirjakauppojen lisäksi muun muassa päivittäistavarakaupoista, liikenneasemilta ja R-kioskeista.Ostopaikkojen määrä on viimeisten kolmen vuoden aikana lisääntynyt noin tuhannella. ”Pokkareita on saatavilla siellä, missä liikutaan muutenkin. Siksi on luonnollista, että yhä useampi myös ostaa niitä”, toteaa Suomen Pokkaritukku Oy:n toimitusjohtaja Anne Nygrén.

Nuoret ovat pokkareiden suurkuluttajia


Mielenkiintoisinta tutkimustuloksissa on 15–24-vuotiaiden lisääntynyt kiinnostus pokkareihin. Vaikka nuorilla on vähemmän rahaa käytettävissään, he ostavat muita enemmän ja useammin pokkareita. Nuorista suurkuluttajia eli yli 10 pokkaria vuodessa ostavia on 21 %. Kaikista pokkareiden ostajista suurkuluttajia on 19 % eli n. 450 000 suomalaista.


Tiedonlähteenä internet ja sosiaalinen media eivät ainakaan vielä pärjää perinteiselle myymäläkäynnille tai ystävien suosittelulle, sillä yli 70% nuorista kertoo saavansa tietonsa pokkareista myymälöissä. Pokkareiden merkitystä viihteenä ja ajanviettotapana kuvaa hyvin se, että niiden yleisin kilpailija ovat elokuvat. Nuorista 60% mainitsee elokuvat, 32 % kovakantisen kirjan ja 31 % tietokonepelin tai tablettisovelluksen vaihtoehdoksi pokkarin ostamiselle. Muissa ikäryhmissä kovakantinen kirja on selvästi yleisin vaihtoehto pokkarille.

Consumer Compass – Kuluttajatieto Oy teki Suomen Pokkaritukku Oy:n ja pokkarikustantajien toimeksiannosta valtakunnallisen nettipohjaisen tutkimuksen tammikuussa. Tutkimukseen vastasi 1500 15–74-vuotiasta suomalaista.Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mm. pokkareiden ostamiseen, ostopaikkaan ja -määrään liittyviä tekijöitä. Lisäksi tutkittiin valikoiman ja sisällön merkitystä lukijoille sekä kartoitettiin tilanteita ja tapoja, joissa pokkareita luetaan.


Toimitus

Kommentointi


Nimi:

Otsikko:

Kommentti: