Valikko
Kirjaudu
Tilaa ilmainen uutiskirje
Twitter Facebook
|
|
|
Tilaa ilmainen uutiskirje

Instagram nostaa yrityskuvaa

Uutiset, Markkinointi & Mainonta, Internet, | perjantaina 13.11.2015 - Toimitus

Instagram-markkinointi on yksi voimakkaimmin kasvavista digitaalisen mainonnan muodoista. Vuoden 2015 tammikuussa Instagramia käytti yli 300 miljoonaa käyttäjää, kasvua oli puolessa vuodessa 100 miljoonaa. Helsinkiläisen ravintola Nokan Instagram-tiliä kehitettiin Haaga-Helian toiminnallisessa opinnäytetyössä reilun neljän kuukauden ajan, kesän 2015 aikana. Tuloksena tykkääjämäärä moninkertaistui.

Instagramia käytetään Suomessa ravintola-alalla suosioon nähden vähän.

Työn aikana myös työpaikan henki on parantunut. Tuloksena tehtiin opasvihko, joka palvelee yritystä Instagram-markkinoinnissa, Haaga-Helia kertoo tiedotteessaan.

”Hyvä, että olemme Instagramissa myös aktiivisia. Tarvitsemme uutta näkyvyyttä ja tämän on siihen hyvä kanava - helppo ja edullinen. Projekti on saanut henkilökunnankin innostumaan markkinoinnista uudella tavalla, osa on jopa liittynyt Instagramiin”, kertoo Ravintola Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho.

Opinnäytetetyön tekijän Riina Kalavaaran mukaan ravintoloiden Instagram-markkinoinnilla voidaan saavuttaa yrityskuvan vahvistumista, henkilökunnan motivoitumista ja asiakkaiden kanssa kommunikointia.

Riina Kalavaaran toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin toimeksiantona Ravintola Nokalle, jonka Royal Ravintolat omistaa. Ravintola Nokka sijaitsee Helsingin Katajanokalla. Ravintolan ruokafilosofia perustuu lähiruokaan ja pientuottajiin.


Toimitus

Kommentointi


Nimi:

Otsikko:

Kommentti: