”Panostuksemme omiin alkuperäistuotantoihimme on osoittautunut menestykseksi, ja siihen keskitymme myös tulevaisuudessa vahvistaaksemme asemaamme Pohjoismaiden johtavana suoratoistopalveluna”, painottaa Sanna Reunanen, Head of Viaplay Finland.

Viaplay on kertonut lanseeraavansa yli 50 omaa tuotantoa vuoteen 2020 mennessä. Viime vuonna Viaplay julkisti 16 omaa draamatuotantoa, ja alkuperäissarjoista ensi-iltansa saivat mm. trillerit Hassel ja Alex sekä katsojasuosikki Swedish Dicks -sarjan toinen kausi, jota tähdittivät Hollywood-näyttelijä Peter Stormare ja ruotsalaiskoomikko John Glans.

Omaan alkuperäistuotantoon tehdyt investoinnit ovat tuottaneet tulosta, sillä tilaajamäärä kasvoi Pohjoismaissa 21 prosenttia. Aloitettujen videokäynnistysten määrä nousi 40,5 prosenttia, ja palvelun tarjonnan parissa vietetty aika kuukaudessa asiakasta kohden kasvoi 25 prosenttia 31,9 tuntiin. Luvut osoittavat, että Viaplayn asiakkaat kuluttavat palvelun sisältöä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Myös osto- ja vuokraelokuvia tarjoavan Viaplay Storen käyttö lisääntyi. Viime vuoden aikana osto- ja vuokraelokuvien myynti kasvoi peräti 29 prosenttia.

Uusi johto vauhdittamaan Viaplayn kasvua

Viime marraskuun lopussa Viaplayn johtoon valittiin Alexander Bastin nimikkeellä Head of Viaplay. Alexanderin tavoitteena on varmistaa Viaplayn kasvu Pohjoismaiden markkinoilla myös jatkossa.

“Vuosi 2017 oli tähän mennessä paras vuotemme, ja tärkeintä on kasvun jatkuminen. Jatkaaksemme kasvu-uralla, meidän on panostettava oman sisällön tuottamiseen. Vuoden 2018 aikana ensi-iltansa saa moni iso alkuperäistuotantomme, esimerkiksi fantasiatrilleri Hidden, jota tähdittää Bond-tytön roolistaan tunnettu Izabella Scorupco”, toteaa Alexander Bastin, SVP and Head of Viaplay & Viafree.

Katselluimpiin sarjoihin lukeutuvat amerikkalaiset suosikkisarjat, kuten Greyn anatomia, South Park, Family Guy ja Lethal Weapon.

Iso ruutu voittaa mobiilikatsomisen

Viaplayn asiakkaat ovat palanneet katsomaan viihdettä isolta ruudulta, kuten televisioruudulta tai videoprojektorin kautta. Isolta ruudulta katsominen ohitti mobiilikatsomisen ensimmäistä kertaa sitten vuonna 2011 tapahtuneen Viaplayn lanseeraamisen Suomen markkinoille: isolta ruudulta katsominen kasvoi vuoden aikana 10 prosenttia ja nousi jo 64 prosenttiin.

”Katsomistavan muutokseen vaikuttaa sisällön laajuus, tekninen kehitys ja käytettävyys. Kuluttajat voivat katsoa mielenkiintoista sisältöä missä ja millä laitteilla haluavat. Isolta ruudulta katsomisen suosion kasvu kertoo siitä, että laatuviihdettä halutaan katsoa mukavasti olohuoneen rauhassa”, toteaa Sanna Reunanen, Head of Viaplay Finland.

Viaplay lukuina

Kasvu vuosina 2016–2017

Asiakasmäärä kasvoi 21 prosenttia vuodesta 2016 vuoteen 2017
Aloitettujen videokäynnistysten määrä nousi 40,5 prosenttia
Viaplayn Storen osto- ja vuokraelokuvien myynti kasvoi 29 prosenttia
Palvelun parissa vietetty aika asiakasta kohden nousi 25 prosentilla 31,9 tuntiin
Isolta ruudulta katsominen kasvoi 10 prosenttia
Televisioruutu vai mobiililaite Asiakasmäärä prosentteina

12/2017 12/2016

*Iso ruutu, esim. televisio tai projektori 64 % 54 %

Mobiililaite 61 % 59 %

* Isolla ruudulla tarkoitetaan televisiota tai videoprojektoria. Mobiililaitteet kattavat älypuhelimet ja tabletit. Luvut näyttävät, kuinka suuri osa Viaplayn asiakkaista on käyttänyt mobiilaitetta tai televioruutua sisällön katsomiseen joulukuussa 2016 verrattuna joulukuuhun 2017.

Katsotuimmat uudet sarjat Viaplayssa vuonna 2017

* Yksittäisten asiakkaiden lukumäärällä mitattuna. Katsominen 30 päivää ensi-illan jälkeen.

Suomi:

Hassel (Viaplayn alkuperäissarja)
Lethal Weapon
The Blacklist: Redemption
ALEX (Viaplayn alkuperäissarja)
The Blacklist
Ruotsi:

Hassel (Viaplayn alkuperäissarja)
ALEX (Viaplayn alkuperäissarja)
Prison Break Sequel
Outlander
The Blacklist
Norja:

Prison Break Sequel
Miehitetty (Okkupert, Viaplayn alkuperäissarja)
Elven
The Blacklist
S.W.A.T
Tanska:

Prison Break Sequel
Veni Vidi Vici (Viaplayn alkuperäissarja)
S.W.A.T
The Blacklist
Lethal Weapon
Vuokratuimmat elokuvat vuonna 2017:

*Kaikissa Pohjoismaissa

Fifty Shades Darker
Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge
Vaiana
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them)
Wonder Woman
Ostetuimmat elokuvat vuonna 2017:

*Kaikissa Pohjoismaissa

Vaiana
Fifty Shades of Grey
Trolls
Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö
John Wick: Chapter 2
Katsotuimmat urheilutapahtumat Viaplayssa vuonna 2017:

* Yksittäisten asiakkaiden lukumäärällä mitattuna

Suomi: Makwan Amirkhani vs. Arnold Allen, UFC-ottelu 18.3.

Ruotsi: Manchester United – Liverpool, Englannin Valioliigan ottelu 15.1.

Norja: Floyd Mayweather vs. Conor McGregor, pay-per-view -ottelu 26.8.

Tanska: Juventus – Real Madrid, Mestarien liigan ottelu 3.6.