Keskisuomalaisen haastattelussa, Pettersson sanoo, että Oy Suomen Tietotoimisto (STT) elää parhaillaan kriittisiä aikoja olemassaolonsa suhteen, koska isoja asiakkaita on liuennut pois yhteistyöstä. STT:n asiakkuudesta luopuivat hiljakkoin ruotsinkieliset sanomalehdet ja Iltalehden kerrotaan harkitsevan samaa. Myös useat maakuntalehdet ovat lopettaneet palvelujen käytön.
Aiemmin STT:n palveluista ovat irrottautuneet muun muassa Yleisradio, Kauppalehti ja Helsingin Sanomat. Yleisradio palasi uudestaan asiakkaaksi viime keväänä, mutta vain määräajaksi vuodenvaihteeseen.
Yhtiön liikevaihto on tipahtanut neljässä vuodessa viidellä miljoonalla eurolla. Viime vuonna vaihtoa oli 10,5 miljoonaan euroa.
Uutissuomalaisen mukaan vasemmistopuolueet olisivat halukkaita tukemaan STT:tä verovaroin, mutta hallituspuolueet eivät ole tästä innostuneita.
Uutistoimisto on perustettu vuonna 1887, kuvatoimisto Lehtikuva vuonna 1951. Työntekijöitä on noin 120. Keskustoimitus on Helsingissä Malminkadulla Voimatalossa. STT:llä on omat toimittajat myös Sydneyssä ja Brysselissä, sekä avustajia eri puolilla Suomea ja maailmaa. Suomen Tietotoimiston omistavat maan johtavat viestintäyhtiöt. Suurimmat omistajat Sanoma Media Finland Oy 33,1 prosenttia, Alma Media Oyj 20,6, TS-Yhtymä Oy 18 ja Keskisuomalainen Oyj 6 prosenttia.