Osapuolet eivät kerro kauppahintaa.
Kalevan toimitusjohtaja Juha Laakkonen sanoo Kalevassa, että yrityskaupan taustalla on Kaleva halu laajentaa toimintaa digitaalisten palvelujen parissa.
– Lähtökohtaisesti haetaan uudenlaisia tapoja jakaa laadukasta sisältöä eri kuluttajaryhmille. Kalevassa käytiin läpi sata lupaavaa start up -yritystä, ja tämä nousi esiin, Laakkonen kertoo.
Offerilla on vuonna 2016 perustettu yritys, jonka kautta kuluttajat voivat ostaa päiväkohtaisesti vaihtuvia tarjouksia kuten ravintolaillallisia, autohuoltoja tai hiustenleikkauksia. Palvelu toimii pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Kaupan myötä Kalevan toiminta laajenee aiempaa vahvemmin Pohjois-Suomesta ja Helsingistä koko maan kattavaksi.
Offerilla kertoo tiedotteessaan viime vuonna, että Grouponin entiset työntekijät haluavat jatkaa yli miljoonan suomalaisen palvelemista paikallisten palveluiden tarjousmarkkinassa. Yrityksen perustajina ovat Grouponin entinen maajohtaja Risto Juntunen ja terveyden verkkomedian FitFashion.fi:n perustajat Mikko Ollikkala sekä Aleksi Paavola.
Yritys työllisti viime vuonna 10 täysipäiväistä työntekijää, joista suurin osa on Grouponin vanhoja työntekijöitä.