Tehtäviin on nimitetty Senior Creative Jaakko Utter, Senior Creative Antti Kaarto sekä Senior Creative Kari Puumalainen.

Kaarto sekä Utter ovat molemmat työskennelleet aiemmin digitaaliseen markkinointiin keskittyneessä Mirumissa. Utter toimi aiemmin suunnittelijana erilaisten digitaalisten palveluiden & brändien parissa. Kaarton parinkymmenen vuoden historiasta löytyy Mirumin lisäksi BBDO sekä DDB.

Kari Puumalainen palaa takaisin hasan & partnersin riveihin. Tätä ennen hän vietti kaksi vuotta N2:n tiimissä. Puumalainen kuuluu maan palkituimpien suunnittelijoiden joukkoon.

Tehtäviin nimitettyjen mielestä hasan & partnersin pitkä ja perinteinen luova kulttuuri vahvistettuna väkevään digi-, strategia- ja viestintäosaamiseen on ollut houkuttelevaa. Suunnittelijoiden parhaimmistoon valitseminen sekä mielenkiintoisiin asiakkuuksiin mukaan pääseminen on tehnyt omasta nimityksestä arvokkaan.

”Olen kuullut monelta eri taholta, että ihmiset tekevät usein parhaimmat työnsä hasanilla ja jo heti ensi viikkojen perusteella se on helppo uskoa todeksi,” Jaakko Utter kommentoi nimitystään.

Hasan & partnersin luova johtaja Tobias Wacker on erittäin tyytyväinen nähdessään kokeneiden ja intohimoisten tekijöiden tapaa ratkaista luovuudella asiakkaiden ongelmia. ”Tarjoamme erinomaisen infrastruktuurin luovan työn tekemiselle ja pyrimme jatkuvasti tarjoamaan parhaan mahdollisen ympäristön tehdä erottuvaa työtä.”