Pohjolan Sanomat sulautuu Lapissa ilmestyväksi Lapin Kansa –nimiseksi sanomalehdeksi. Suunnitelman henkilöstövaikutuksia koskeneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät tänään.
” Vaikka päätös luopua vanhasta lehtinimikkeestä on henkisesti raskas, se on näkemyksemme mukaan ainoa tapa turvata 6-päiväisen varhaisjakelussa jaettavan sanomalehden julkaiseminen Meri-Lapin alueella”, sanoo Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien vastaava päätoimittaja Antti Kokkonen.
Yhtiön suunnitelman toteuttaminen merkitsee sitä, Kemin ja Rovaniemen yhteistoimituksen vahvuus pienenee kahdeksalla journalistilla. Työsuhteet päättyvät ilman irtisanomisia eropakettien ansioista. Muissa toiminnossa kuuden työntekijän vähennykset toteutetaan irtisanomisilla, toimenkuvamuutoksilla, siirtymisellä työskentelemään toiselle paikkakunnalle ja eropaketein.
Neuvottelujen piirissä oli 91 henkilöä, ja työnantajan alussa ilmoittama vähennystarve enintään 17 henkilötyövuotta.
Alma Median Regions-liiketoimintayksikkö kustantaa Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien lisäksi kahta maakuntalehteä, Aamulehteä ja Satakunnan Kansaa. Lisäksi lehtiperheeseen kuuluu paikallis- ja kaupunkilehtiä eri puolilla Suomea. Lapissa lehtiperheeseen kuuluvat Rovaniemellä ilmestyvä Uusi Rovaniemi ja Kemi-Tornio –alueella ilmestyvä Lounais-Lappi. Myös paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy kuuluu Regions-yksikköön.
Pohjolan Sanomat perustettiin vuonna 1915. Siitä tuli vuonna 2001 sitoutumaton sanomalehti. Sitä ennen se oli ollut vuodesta 1918 lähtien ensin Maalaisliiton ja sitten sitä seuranneen Keskustapuolueen äänenkannattaja.