Client Services Director Anna Holtari siirtyi hasanille Bob the Robotin asiakkuusjohtajan tehtävistä. Tätä ennen Holtari on työskennellyt Sulakkeella globaaleissa johtotehtävissä ja Motley Agencyssä verkkokaupparatkaisujen parissa operatiivisena johtajana.
”hasan & partnersin asiakkuusportfolio ja tarjoama on poikkeuksellinen. Tästä porukasta löytyy kansainvälisen tason ammattilaisia tarpeeseen kuin tarpeeseen ratkomaan asiakkaan liiketoiminnan haasteita. On innostavaa olla rakentamassa tältä alustalta tehokkaita kokonaisuuksia ja tuoda pelimaailmasta tuttuja ketteriä toimintamalleja mukaan,” Holtari sanoo.
Sosiaalisen median konkarit
Jaana Karjalainen työskenteli aiemmin avainasiakaspäällikkönä Facebookin Tukholman toimistossa vastaten Suomen mediatoimistoista ja suorista mainostajista. Lisäksi hän koulutti mainostoimistoja sisällön soveltamisesta sosiaaliseen mediaan. Karjalaisella on työkokemusta myös mainosverkko Widespacelta.
Vivian Nieminen siirtyi hasanille Woltin markkinointipäällikön tehtävistä. Pitkän uran sosiaalisen median ja sisällöntuotannon parissa tehnyt Nieminen on pitänyt omaa blogia 11 vuotta ja ollut Cosmopolitan-lehden kolumnisti kolmen vuoden ajan.
”Haluamme vastata entistä paremmin muuttuneen markkinointikentän vaatimuksiin ja olla asiakastyössämme vahvasti liiketoimintalähtöisiä. Kyse ei ole ainoastaan kasvusta, vaan tuoreista näkökulmista,” hasan & partnersin toimitusjohtaja Panu Nordlund toteaa.
”Tavoitteenamme on luoda itsellemme ja asiakkaillemme oppimisen kehä, ja ruokkia sitä uusilla energisillä osaajilla ja näkemyksillä. Modernissa markkinointiympäristössä on käynnissä melkoinen hurlumhei, josta otamme tukevan niskaotteen palkkaamalla täysin uudenlaisia osaajia. Haluamme, että laaja osaamispohja ja kaikki kanavat sekä keinot ovat vahvasti asiakastyössä läsnä,” Nordlund jatkaa.