”Monipuolisen, toimivaa demokratiaa tukevan journalismin tukeminen on sinänsä positiivista. Vain yhdelle mediaryhmälle ja käytännössä pitkälti yhdelle mediatoimijalle kohdennettuna tuki on kuitenkin ongelmallinen”, huomauttaa Medialiiton hallituksen puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.
Muissa Pohjoismaissa yksityisten mediayritysten sisällöntuotantoa, jakelua ja innovaatiotoimintaa tuetaan keskimäärin 50 miljoonalla eurolla vuodessa, jotta mediatarjonta olisi julkista yleisradiopalvelua laajempi. Tukia on kehitetty alustaneutraaliin suuntaan.
”Lineaarinen televisio on vain yksi jakelukanava. Uutis- ja ajankohtaismediaa sekä toimia sen elinvoimaisuuden turvaamiseksi olisi pohdittava kokonaisuutena”, Kangaskorpi painottaa.
Kansanedustaja Harry Harkimon johtama työryhmä ehdottaa, että kaupallisen television uutistoiminnalle tulisi antaa 8 miljoonan euron vuosittainen tuki kolmen vuoden aikana. Tällä hetkellä kaupallista tv-uutistoimintaa on merkittävissä määrin vain MTV3:lla.