Tammikuussa tehdyssä kyselytutkimuksessa 86 prosenttia vastaajista piti Yle Uutisia luotettavana uutismediana. Samalla menetelmällä tehdyissä tutkimuksissa vuosina 2015-2016 tulokset ovat vaihdelleet välillä 86–89 prosenttia. Edellisessä, viime joulukuussa julkistetussa ja lokakuussa tehdyssä suuressa Uutisarvostukset-tutkimuksessa tulos oli 90 prosenttia.

Tutkimuksessa kysyttiin myös mielikuvaa Ylen uutistoiminnan riippumattomuudesta. Vastaajista 47 prosenttia arvioi Ylen uutiset riippumattomaksi. Viime lokakuussa tehdyssä tutkimuksessa Ylen uutisia piti riippumattomana 48 prosenttia vastaajista. Korkeimmillaan Yle Uutisten riippuumattomuusluku on vuosina 2013–2016 ollut 51 prosenttia.

Arvokkaana suomalaiselle yhteiskunnalle Ylen uutisia pitää vastaajista 73 prosenttia.

Suomalaiset luottavat Yle Uutisiin kohuista huolimatta

Tulokset kertovat, että suomalaiset luottavat Yle Uutisiin, myös viime vuoden lopun Yle-keskustelun jälkeen. Kansalaisten arviot Ylen uutistoiminnan luotettavuudesta ja riippumattomuudesta ovat viime vuosien normaalin vaihteluvälin sisällä.

“Keskustelu Ylen uutistoiminnan riippumattomuudesta näyttää vaikuttaneen kansalaisten arvioihin Ylestä varsin vähän”, sanoo Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen.

Uutisarvostukset-tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 1019 henkilöä. Taloustutkimus on toteuttanut tutkimuksen Yleisradion toimeksiannosta.

Tutkimus toteutettiin tammikuussa 2017 suppeammassa laajuudessa nyt viidennen kerran. Aiemmat vastaavat, tuoreen tutkimuksen kanssa vertailukelpoiset tutkimukset on toteutettu tammikuussa, maaliskuussa, huhti-toukokuussa ja syyskuussa vuonna 2016. Lisäksi Yle selvittää kansalaisten käsityksiä vuosittain laajassa Uutisarvostustutkimuksessa, viimeksi lokakuussa 2016.