Perinteikkäässä Kuvajournalismi-kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat kuvat ja videot useassa sarjassa sekä lisäksi valitaan vuoden 2016 kuvajournalisti. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962. Se kokoaa yhteen edellisvuoden tapahtumien kuvat sekä tuo esiin ammattikuvaajia ja edistää heidän tunnettuuttaan.
Kilpailu on aiempien vuosien tapaan kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille. Poikkeuksena on Uusi kuvajournalisti 2016 -sarja, johon myös yhdistyksen ulkopuolisilla henkilöillä oli mahdollisuus osallistua. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 96 valokuvaajaa 1950 kuvalla.
– Kilpailuun lähetetty kuvamateriaali osoittaa, että Suomesta löytyy vahvaa ja visuaalisesti oivaltavaa kuvajournalismia. Tämä näkyy etenkin kuvasarjoissa. Yleisön suosikki 2016 -sarjan ehdokkaiksi on valittu laaja-alaisia kuvaajia, joilla on oma vahva visuaalinen tyyli, kertoo Miikka Pirinen Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja.
Yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan
Kilpailun visuaalisen alan asiantuntijoista koostuva raati valitsee voittajat yhdeksässä eri kilpailusarjassa. Kymmenennen sarjan eli Yleisön suosikki 2016 -sarjan voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella. Yleisön suosikki 2016 -palkinnosta kisailevat raadin valitsemat viisi Kuvajournalisti 2016 -kilpailuun osallistunutta kuvaajaa.
Ehdolla Yleisön suosikki 2016 -sarjan voittajiksi ovat:
Aapo Huhta, freelancer, Helsinki
Juha Metso, freelancer, Pietari
Markus Jokela, Helsingin Sanomat, Helsinki
Meeri Koutaniemi, freelancer, Helsinki
Rio Gandara, Helsingin Sanomat, Espoo
Näistä viidestä finalistista yleisö pääsee äänestämään oman suosikkinsa voittoon. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Canonin peilittömien kameroiden lippulaiva Canon EOS M5. Sarjan voittanut kuvaaja saa Canon imagePROGRAF PRO-1000 -tulostimen. Yleisöäänestys päättyy 24.2.
Yleisön suosikki 2016 –sarjan kuvasarjat ja äänestys on käynnissä Kuvajournalismi 2016 –kilpailusivustolla:
www.kuvajournalismikilpailu.fi. Äänestys päättyy 24.2.
Yhteistyökumppanit mahdollistavat kilpailun
Kuvajournalismi 2016 -kilpailun pääyhteistyökumppani on Canon Oy. Yhteistyössä myös Helsingin Sanomat ja Finnair. Kilpailun palkinnot rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksilla ja ne maksetaan Jokes Lehtikuvaajarahastosta.
Näyttely kilpailutöistä Sanomatalon Mediatorilla
Kilpailun voittajat julkistetaan tiistaina 7.3. Voittajatöistä järjestään näyttely Sanomatalon Mediatorille Helsinkiin 13.-26.3. Näyttely on avoin kaikille.
Kuvajournalismi 2016 -kilpailun sarjat ovat:
Kuvajournalisti 2016
Vuoden lehtikuva 2016
Reportaasi 2016
Kuvaessee 2016
Uutiskuva 2016
Henkilökuva 2016
Urheilukuva 2016
Video 2016
Uusi kuvajournalisti 2016, kaikille avoin sarja
Yleisön suosikki 2016