Hasan Communications on vajaassa vuodessa kasvanut kahdeksan työntekijän toimistoksi, kertoo  Päivi Holmqvist.

”Brändijournalismi on yksi tärkeimmistä kivijaloistamme, ja satsaamme siihen kahden uuden ammattilaisen avulla. Tulevaisuudessa haluamme luoda laadukkaita brändisisältöjä myös audiomaailmaan, sillä radio on perinteisistä kanavista edelleen vahvassa asemassa. Audioiden käyttö on myös yleistynyt digitalisoitumisen myötä mm. podcastien muodossa”, Holmqvist toteaa.

Pia Sievinen on toiminut yli 15 vuoden ajan erilaisissa sisältöihin ja brändeihin liittyvissä tehtävissä markkinointiviestinnän ja median alueilla. Hän on työskennellyt aiemmin mm. toimituspäällikkönä A-lehdet Dialogissa ja uutispäällikkönä Sanoma Kaupunkilehdissä, sekä viimeksi vapaana kirjoittajana ja konsulttina. Sievinen on myös kirjoittanut muutamia tietokirjoja, kuten Seppälä – Oman elämänsä muotitalo.

Sanna Mämmi on ollut mukana kaupallisten radiosisältöjen päivittäisessä tekemisessä toimittajana, juontajana ja tuottajana yli 15 vuoden ajan. Radiouran jälkeen hän on työskennellyt sisältömarkkinoinnin ja viestinnän tehtävissä, viimeksi viestintäkonsulttina Pilgrimissä. Mämmi on kirjoittanut kaksi elämäntaidollista kirjaa.