Pohjoisranta kertoo tiedotteessaan, että Taloustutkimuksen joka toinen vuosi tekemässä Viestintätoimistojen imagotutkimuksessa oli mukana 36 toimistoa ja siihen vastasi yhteensä 661 eri yrityksen edustajaa. Tutkimus tehtiin loka-joulukuussa 2016. Tutkimuksessa selvitettiin vastaajien näkemyksiä viestintätoimistojen osaamisalueista ja yrityskuvatekijöistä. Vastaajina oli eri toimialojen viestinnästä vastaavia päättäjiä ja asiantuntijoita.
Parhaan yleisarvosanan sai Pohjoisranta Burson-Marsteller, joka oli imagoltaan Suomen paras toimisto myös edellisessä tutkimuksessa vuonna 2014. Vuonna 2012 Pohjoisranta otti hopeaa ja vuonna 2010 kultaa.
”Kilpailu viestintätoimistoalalla on viime vuosina koventunut. Olemme ylpeitä siitä, että yrityspäättäjät arvioivat meidät edelleen Suomen parhaaksi toimistoksi”, sanoo toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh Pohjoisranta Burson-Marstellerista.
Pohjoisranta Burson-Marsteller on osaamisprofiililtaan tasaisen vahva – ja tutkimuksen kärjessä. Osaamisprofiiliin laskettiin keskiarvo kaikista tutkituista osaamisalueista. Pohjoisrannan vahvimmiksi osaamisalueiksi arvioitiin yritys- ja yhteiskuntavastuuviestintä, strateginen suunnittelu, konsultointi ja mediaviestintä.
Vastaajat arvioivat myös Pohjoisrannan yrityskuvan tasaisen varmaksi. Yhteensä 19 tutkitusta yrityskuvatekijästä Pohjoisranta sijoittui palkintosijoille 13 tekijässä. Kultaa tuli seitsemässä, hopeaa neljässä ja pronssia kahdessa yrityskuvatekijässä.
”Olemme erityisen iloisia siitä, että sijoituimme ensimmäiseksi juuri niillä tekijöillä, joita itsekin pidämme kaikkein keskeisimpinä. Näitä ovat asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen, luotettavuus, toiminnan eettisyys ja vastuullisuus, kyky tehdä tuloksellista viestintää, työn kokonaisorganisointi, palvelun laatu ja konsultoiva osaaminen”, Berggårdh sanoo.