Pihlajamäki on aiemmin työskennellyt Ylessä useissa eri tehtävissä, mm. TV-uutisten ulkomaantoimittajana, A-studion ulkomaantoimituksen päällikkönä, TV:n faktaohjelmien tilaajana, ja TV1:n ohjelmajohtajana sekä Ylen TV-kanavista vastaavana julkaisupäällikkönä. Kahdessa viimeisessä tehtävissä hänellä on ollut vastaavan toimittajan vastuu.

Pihlajamäki raportoi vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle ja hän tulee jäseneksi Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtotiimiin.

Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtamista selkeytetään ja päivittäisestä johtamisesta vastaavaksi päälliköksi nimitetään Riikka Venäläinen. Venäläinen on aikaisemmin toiminut muun muassa Helsingin Sanomien päällikkötehtävissä ja vt. vastaavana päätoimittajana.

Yhteiskuntatoimituksen päälliköksi nimitetään Jukka Niva.

Nimitykset tulevat voimaan 9.1.2017. Organisaation rakennetta ja toimintaa seurataan ja siihen varaudutaan tekemään tarkennuksia tarvittaessa.

Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa on jo käynnistetty journalistinen linjaustyö, joka jatkuu koko vuoden 2017. Koko henkilökunta kutsutaan osallistumaan tähän työhön ja keskustelemaan journalistisista periaatteista. Vastaava kierros toteutetaan myös muissa Ylen toimituksellisissa yksiköissä.
Lisäksi Uutis- ja ajankohtaisyksikköön nimetään hallintopäällikkö, jolle keskitetään merkittävä osa hallinnollisista ja suunnittelutehtävistä. Näin toimitusten resursseja vapautetaan sisältötyöhön.

Toimituksia myös tuetaan toimilla, joiden tarkoituksena on parantaa luottamusta ja avoimuutta. Näitä ovat mm. ulkopuolinen apu työyhteisöjen tueksi, toimintaohjeiden selkeyttäminen sekä käytäntöjen jatkuva parantaminen keskusteluiden kautta. Keväällä toteutetaan ylimääräinen työtyytyväisyystutkimus.

Kuluneen viikon aikana toimitusjohtaja Lauri Kivinen on käynyt läpi kuulemiskierroksen Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa ja koonnut kokonaiskuvan tilanteesta. Keskustelujen aiheina ovat olleet erityisesti työkulttuuri ja toimintatavat. Kivinen on tavannut työntekijöitä ja samat kysymykset ovat olleet esillä myös Ylen hallituksessa, hallintoneuvostossa sekä luottamusmiesten tapaamisessa.

Kivinen pitää tärkeänä, että Yleisradion kiistaton riippumattomuus, journalistinen uskottavuus sekä sisällön ja toiminnan laatu taataan. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan organisaatiorakennetta yksinkertaistetaan, journalistista päätöksentekoa sujuvoitetaan ja hallintoa kevennetään. Lisäksi yhtiössä panostetaan luottamuksen lisäämiseen avoimuudella ja laajalla keskustelulla.