Heta Välimäellä on laajaa osaamista järjestötoiminnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Hänellä on noin 15 vuoden kokemus vaikuttamisesta politiikan tehtävissä ja järjestöissä sekä pääkaupungissa että valtakunnallisesti. Kaksikielinen Välimäki on myös ollut aktiivinen pohjoismaisessa yhteistyössä.

Kreabiin Välimäki siirtyy viestintä- ja yhteiskuntasuhdevastaavan tehtävistä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä. Välimäki on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti.

Vuonna 1970 perustettu KREAB on kasvanut kansainväliseksi viestintätoimistokonserniksi, jonka palveluksessa työskentelee noin 400 viestinnän ammattilaista. Kreab auttaa asiakkaitaan ratkaisemaan monimutkaisia yrityselämän, talouden ja politiikan viestintähaasteita sekä saavuttamaan strategiset tavoiteensa. Kreabin Suomen yhtiö on erikoistunut yritys- ja talousviestintään sekä yhteiskuntasuhteisiin.