Yhteistyön aiheena on urheilu, sillä DNA:n uudistuneen SportMix-palvelun avulla kuluttajat voivat entistä helpommin koota haluamansa kokonaisuuden DNA:n urheilupaketeista ja vaihtaa sisältöä halutessaan vaikka kerran kuussa. Ja urheilu on myös olennainen osa Radio Cityn sisältöä.
– Radio Cityn kuulijat rakastavat urheilua lähes yhtä paljon kuin classic rock -musiikkia. Jääkiekko on ylivoimaisesti tärkein lajimme, mutta seuraamme aktiivisesti myös formuloita, jalkapalloa, olympialaisia ja ylipäätään kaikkia niitä lajeja, mitkä suurta yleisöä kiinnostavat, Radio Cityn ohjelmapäällikkö Jani Rajalin kertoo.
Juuri urheilun vahva rooli sai DNA:n valitsemaan Radio Cityn kumppanikseen.
– Radio Cityn kuuntelijat edustavat juuri sitä kohderyhmää, jota haluamme tämän kampanjan viestillä puhutella. Eli urheiluun intohimoisesti suhtautuvia suomalaisia. Lisäksi Cityn tiimin ymmärrys DNA-brändin ja uuden urheilutarjoomamme tavoitteista, ja siitä ponnistava oivaltava idea jalkautettuna kaikkiin Cityn kanaviin, vakuuttivat meidät kokeilemaan näin kokonaisvaltaista konseptia, DNA:n markkinointipäällikkö Elina Leino kertoo.
Näin pitkäkestoinen ja laaja yhteistyö on uusi aluevaltaus molemmille osapuolille.
– Näin kattava radiotekeminen on meille uusi yhteistyömuoto. Se tarjoaa hienon mahdollisuuden syventää urheilun ympärille rakentuvaa kampanjaamme ja kertoa monipuolisesti suomalaisia kiinnostavasta, ajankohtaisesta urheilusta, Leino jatkaa.
Osana yhteistyötä Radio Cityllä käynnistyy yleisökilpailu, jonka voittajat pääsevät F1-matkalle Abu Dhabin osakilpailuun marraskuussa.