MTV Oy:n keväällä käynnistämä toimintatavan uudistamisprosessi on jatkunut uuden johtoryhmän kokoamisella. Suomen kaupallisen television markkinajohtaja saa henkilöstöjohtajakseen Finnairilla ja viimeisen vuoden maksukorttiyhtiö Netsissä henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä toimineen Manne Tiensuun.
MTV:n uutena mainosrahoitteisen liiketoiminnan johtajana aloittaa Sami Vikback, joka siirtyy MTV Oy:hyn Ruotsin markkinajohtajiin kuuluvan Discovery Networks -televisioyhtiön myyntijohtajan tehtävästä. Talousjohtajana aloittaa aiemmin yli kymmenen vuotta Canal Digitalin ja sittemmin turvapalveluyhtiö G4S:n talousjohtajana toiminut Marina Ruohonen. Kuluttajarahoitteisen liiketoiminnan johtajana työnsä aloitti elokuussa Viasat Finlandin toimitusjohtajan positiosta MTV:lle siirtynyt Johannes Leppänen.
MTV Oy:n johtoryhmän muut jäsenet ovat toimitusjohtaja Jarkko Nordlundin lisäksi markkinointijohtaja Jere Teutari, sisältöjohtaja Marko Karvo, teknologiajohtaja Risto Koivula ja strategiajohtaja Anna-Reetta Kangasmaa.
Toimitusjohtaja Jarkko Nordlund on ylpeä saadessaan täydennettyä johtoryhmänsä media-, henkilöstö-, rahoitus- ja markkinointialan kansainvälisen tason huipputekijöillä.
-Rakennamme ketterän ja yksinkertaisen organisaation, joka vastaa media-alan yhä kovenevaan kilpailuun myös tulevaisuudessa. Haemme kasvua uudella, entistä suoraviivaisemmalla toiminnalla ja tiedän, että meillä on nyt talossa sellaiset ammattilaiset, joilla on näkemystä ja kokemusta kasvun toteuttamiseen. Vaikka johtoryhmämme kokemus tuleekin monelta alalta, on kaikilla yhdistävänä tekijänä ja intohimona parhaan asiakaskokemuksen tarjoaminen, MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund sanoo. -Nyt panostamme kahden selkeän liiketoiminta-alueemme, eli mainos- ja kuluttajarahoitteisen liiketoiminnan kasvattamiseen. Kaikki muut yksiköt antavat tukensa näiden ydinliiketoimintojemme menestymiselle, mikä selkeyttää toimintaamme merkittävästi.
Uutta kasvua kotimaisesta viihteestä
MTV ilmoitti keväällä tuplaavansa kotimaisen sisältönsä budjetin, minkä myötä yhtiön pääkanava MTV3 muuttuu parhaaseen katseluaikaan pelkästään kotimaista sisältöä esittäväksi. Yhtiö odottaakin uuden ja vahvan kotimaisen ohjelmiston keräävän paitsi katsojat yhteen, myös palvelevan mainosmyyntiä tarjoamalla yhtiön mainostaja-asiakkaille entistä monipuolisempia ja innovatiivisempia mahdollisuuksia tavoittaa kohdeyleisönsä turvallisessa ja luotettavassa mediaympäristössä.
-Vaikka MTV on vuosikymmenet ollut kotimaisen viihteen koti, halusimme konkretisoida asemaamme. MTV:n tehtävä on olla suomalaisen elämysbisneksen suunnannäyttäjä, joten ohjelmistomme kotimaistaminen on vahva kannanotto laadukkaan suomalaisen sisällön puolesta. Uudistus on otettu hyvin vastaan myös mainostajien keskuudessa, jossa on selkeä innostus näkyä kotimaisen ohjelmiston yhteydessä. Jarkko Nordlund taustoittaa. -Vastoin yleistä mielikuvaa, television ja liikkuvan kuvan katselu kasvaa koko ajan. Ei toki riitä, että meillä on pelkästään laadukas sisältö, vaan tuomme sen myös kaikille mahdollisimman helposti nautittavaksi. Sen varmistaa asiakaskokemukseen vahvasti vaikuttava Katsomo-palvelumme uudistaminen.
MTV Oy:n johtoryhmä
Jarkko Nordlund, toimitusjohtaja
Risto Koivula, teknologiajohtaja, varatoimitusjohtaja
Anna-Reetta Kangasmaa, strategiajohtaja
Marko Karvo, sisältöjohtaja
Johannes Leppänen, johtaja, kuluttajarahoitteinen liiketoiminta
Marina Ruohonen, talousjohtaja
Jere Teutari, johtaja, markkinointi ja viestintä
Manne Tiensuu, henkilöstöjohtaja
Sami Vikback, johtaja, mainosrahoitteinen liiketoiminta