Pekko Pesonen on monipuolinen eri lajityyppien käsikirjoittaja. Hän on osannut ammentaa huumoria aroistakin aiheista, kuten elokuvassa Lapsia ja aikuisia, ja viihdyttänyt suomalaisia myös hurtilla huumorilla elokuvassa Napapiirin sankarit. Talvivaaran kaivoksesta kertova elokuva Jättiläinen taas antoi vaikuttavan kuvan korruptoituneesta virkamieskoneistosta uskaltaen siten ottaa kantaa ajankohtaiseen aiheeseen.

Aleksi Salmenperää toimikunta luonnehtii yhdeksi aikamme persoonallisimmista suomalaisista elokuvaohjaajista. Kotimaassa ja kansainvälisesti palkittu ohjaaja on uskaltanut tehdä kokeellisempaakin episodielokuvaa (Häiriötekijä) ja onnistunut siinä hyvin. Salmenperän kaksi ensimmäistä pitkää elokuvaa – Lapsia ja aikuisia sekä Miehen työ – valittiin molemmat Suomen Oscar-ehdokkaiksi.

Taiteilijaprofessoriapurahat myönnetään hakemuksesta erityisen ansioituneille taiteilijoille ja apurahan saajilla on oikeus käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä.
Elokuvataiteen hakemuksia tuli 120. Vuonna 2017 elokuvataiteen taiteilija-apurahalla työskentelee yhteensä 30 taiteilijaa.
Viisivuotinen mediataiteen taiteilija-apurahan sai kuvataiteilija Oliver Kochta-Kalleinen. Kansainvälisesti huomioitu taiteilija toteuttaa yhdessä työparinsa Tellervo Kalleisen kanssa videoinstallaatioita, elokuvia ja tapahtumia luovana yhteistyönä osallistujien kanssa.

Kolmivuotiset mediataiteen taiteilija-apurahat myönnettiin mediataiteilija, ohjaaja Marikki Hakolalle sekä ääni- ja mediataiteilija Petri Kuljuntaustalle.

Mediataiteen hakemuksia toimikunta sai 120, mediataiteen taiteilija-apurahalla työskentelee yhteensä vuonna 2017 yhteensä 16 taiteilijaa.
Valo- ja äänitaiteen hakemuksia toimikunta sai 23. Yksivuotisen apurahan sai mediataiteilija Jari Haanperä. Hän on suomalaisen valotaiteen uranuurtajia ja yksi harvoista pelkästään valoon keskittyneistä taiteilijoista. Haanperä on myös edistänyt suomalaisen nykytaiteen kansainvälistä näkyvyyttä toimimalla projektigallerian kuraattorina Berliinissä.

Valtion audiovisuaalinen toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Elokuvataiteen taiteilija-apurahat


Pesonen Pekko, Helsinki
Salmenperä Aleksi, Karkkila

Viisivuotinen

Lindgren Karoliina, Helsinki
Ramezan Hamy, Helsinki
Kolmivuotinen

Laamo Mina, Helsinki
Pesonen Antti, Helsinki
Tervo Miia, Helsinki
Yksivuotinen

Aaltonen Sari, Lohja
Illi Esa, Helsinki
Mattila Kirsi, Helsinki
Nikki Teemu, Lohja
Toivoniemi Jenni, Helsinki
Puolivuotinen

Gauriloff Katja, Rovaniemi
Lindholm Anne-Mari, Vantaa
Vartiainen Hannes, Järvenpää
Veikkolainen Pekka, Järvenpää

Mediataiteen taiteilija-apurahat
Viisivuotinen

Kochta-Kalleinen Oliver, Helsinki
Kolmivuotinen

Hakola Marikki, Porvoo
Kuljuntausta Petri, Helsinki
Yksivuotinen

Blom Risto-Pekka, Tampere
Pallasvuo Jaakko, Helsinki
Rönkkö Nastja Säde, Helsinki
Suomi-Väänänen Maarit, Helsinki
van Ingen Juha, Helsinki
Valo- ja äänitaiteen taiteilija-apurahat
Yksivuotinen

Haanperä Jari, Helsinki
Puolivuotinen

Haapoja Mikko, Helsinki
Ihalainen Kirsi, Helsinki