Parlamentaarinen työryhmä arvioi puheenjohtajansa, kansanedustaja Arto Satosen (kok) johdolla Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmä julkisti ehdotuksensa 16. kesäkuuta.

– Työryhmä on pohtinut monipuolisesti Yleisradion asemaa mediakentässä. Työryhmä on kuullut työssään laajasti asiantuntijoita ja tutustunut perusteellisesti mediakentän, erityisesti sanomalehdistön tilanteeseen maakunnissa, sanoo Berner.

– Työryhmän ehdotukset vaikuttavat Ylen lisäksi muun median tulevaisuuteen. Olen tyytyväinen siihen, että työryhmä nosti esiin media-alan yhteistoiminnan edistämisen. Olennaista on, että kaupallisten mediayritysten toiveet yhteistyölle otetaan nyt aidosti huomioon Ylen toiminnassa, toteaa Berner.

– Media-ala on murroksessa ja digitalisaation vaikutukset alaan ovat merkittävät. Nyt tarvitaan innovatiivisuutta ja vuoropuhelua, jotta pärjäämme muuttuvassa mediamaailmassa ja mukana kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa, toteaa Berner.