Suomalaista 26 prosenttia ilmoittaa sanomalehtien ilmaistarjonnan syyksi haluttomuudelleen maksaa lehdistä verkossa. Vain kaksi prosenttia suomalaisista ilmoittaa syyksi Ylen ilmaiset verkkosisällöt, Yle kertoo verkkosivustollaan.

”Vaikka kaikki Ylen alueellinen verkkoyleisö siirrettäisiin maakuntalehdille, niiden kävijämäärä kasvaisi vain muutaman prosentin. Ylen alueellisen journalismin merkitys syntyy radion, television ja verkon yhteisvaikutuksena ja siitä, että Yle tuo maakunnallisia uutisaiheita myös valtakunnallisiin lähetyksiinsä ja verkkopalveluunsa”, Yle puolustautuu Googlessa julkaisemassaan artikkelissa.

Näillä faktoilla Yle aikoo pitää asemansa:

1.Ihmiset käyttävät mediaa uusin tavoin kaikkialla maailmassa.
2.Mainoseurot siirtyvät verkkoon ja ulkomaisille internet-yhtiöille.
3.Ylen toiminnan rajaaminen ei paranna muun median menestystä.
4.Maakuntalehtiä uhkaavat verkossa iltapäivälehdet, ei Yle.
5.Televisiota vaivaavat matala suhdanne ja aivan uudet kilpailijat.