Yhteiskunnallisesti vaikuttavat ja arkea parantavat markkinointi- ja designteot nousivat parhaimmistoon. “Kun yhä useammat markkinointiviestit katoavat mielen roskapostiin, paras mainonta ei voi tuntua mainonnalta. Se tuntuu oikealta”, kertoo kilpailun ylituomari Niklas Lilja. Voittajia juhlittiin loppuunmyydyssä, lähes 600-hengen gaalassa Telakka Studioilla 14.4.2016.

HOK-Elannon #joulurauhaa-filmi oli yksi viime vuoden pysäyttävimpiä: Aleksi Salmenperän ohjaamassa mainoksessa monikansallinen joukko laulaa Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa -kappaleen Ikenna Ikegwuonun kuorona. Filmi palkittiin Grand Prix’in lisäksi myös Liikkuva kuva -sarjan Kultahuipulla ja mainoksen HOK-Elannolle tilannut SOK:n markkinointijohtaja Lauri Toivonen palkittiin Vuoden Asiakashuipulla.

Nuoret luovat -sarjan voittaja Lahjoitukset.fi ja Palvelumuotoilu-sarjan voittanut Maahanmuuttoviraston EnterFinland-palvelu pyrkivät kummatkin helpottamaan Suomeen saapuvien pakolaisten vastaanottamista.

Kilpailutöistä Wolt ja Suomi-emojit nousivat kumpikin kultasijoille kahdessa eri sarjassa: Wolt sai Kultahuipun digitaalisesta designistaan ja tuotemuotoilustaan, Suomi-emojit puolestaan voitti Graafisen muotoilun ja Digitaalisen markkinointiviestinnän sarjat.

Platinahuippu Päivi Topinoja-Aranko

Platinahuippu on elämäntyöpalkinto alan vaikuttajalle. Palkinto on ollut mukana alusta –vuodesta 1980 – saakka, mutta palkittujen listalle ei ole mahtunut kuin kaksi naista ennen Topinoja-Arankoa. Hän on mm. Mainostoimisto Familyn perustaja.

Päivi Topinoja-Aranko on perustanut luovia mainostoimistoja, day span ja vaikuttanut monissa luottamustehtävissä ja verkostoissa. “Hän on ideoissa ehtymätön. Mikä tahansa pieni irtoheitto ei riitä, vaan hän haastaa itseään ja muita ajattelemaan isosti. Hakemaan suurempaa merkitystä, pidempää vaikutusta. Päivi on rohkea johtaja, ei pelkää tehdä nopeita päätöksiä ja ottaa isoja askelia”, kuvailee työtoveri ja ystävä Kirsi Saloranta.

Vuoden junior GRMXXI

Vuoden junior -palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa yksittäisen tekijän sijaan ryhmälle. GRMXXI muodostuu 2011 graafisen suunnittelun opintonsa Aalto-yliopistossa aloittaneiden ”nuorten kapinallisten” suunnittelijoiden ryhmästä. GRMXXI palkittiin kilpailussa myös Kultahuipulla Baltic Circlen visuaalisesta identiteetistä.

Vuoden Huiput -näyttely Torikortteleissa

Vuoden Huiput 2015 -kilpailussa palkitut työt ovat esillä näyttelyssä, jonka avajaisia juhlitaan 20.4.2016 klo 18–20. Vuoden Huiput -näyttely on avoinna yleisölle 21.4.–8.5.2016 Torikortteleissa, osoitteessa Aleksanterinkatu 16–18, Helsinki. Näyttely on avoinna ma–pe 12–18, la–su 12–16. Näyttelyllä on paljon oheisohjelmaa, josta saa tietoa seuraamalla Grafian Facebook-sivuja.

Näyttelyn avajaisten yhteydessä julkaistaan myös Vuoden Huiput 2015 -vuosikirja. Kirjaan valikoitui kaikkiaan 157 työtä eli noin 15 % kilpailuun lähetetyistä töistä. Kirjan graafisesta suunnittelusta ja koko Vuoden Huiput -tapahtuman ilmeestä vastaa Designtoimisto Kuudes kerros.

Grafian järjestämä Vuoden Huiput on markkinointiviestinnän ja ja muotoilun kilpailu, joka on suunnittelijoiden itsensä vuonna 1980 perustama. Grafia on 1933 perustettu visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö. Järjestöön kuuluu noin tuhat jäsentä.