Helge Heinonen dokumentoi kamerallaan suomalaista elämänmenoa 1950-luvulta aina vuoteen 1984, jolloin hänelle myönnettiin taiteilijaeläke. Avun kuvaajana Heinonen kulki Suomea ristiin rastiin. Hänen lehtikuvansa kertovat tavallisten suomalaisten tarinaa. Heinonen oli kameroineen paikalla myös isoissa uutistapahtumissa. Hän kuvasi esimerkiksi traagisia tunnelmia Pihtiputaalla maaliskuussa 1969 sen jälkeen, kun kahdeksan surmanluotia oli päättänyt neljän poliisin elämän.
300 000 lehtikuvan kokoelmaan mahtuu myös perhelehti Avun koko julkkiskaarti kirjailijoista iskelmälaulajiin. Heinonen otti kuvan, kun presidentti Kekkonen skoolasi 95 vuotta täyttäneen Ilmari Kiannon kanssa tämän sairasvuoteella. Myös kirjailijat Väinö Linna, F. E. Sillanpää ja Pentti Saarikoski löytyvät Heinosen kuvista. Erityisesti urheilu oli hänelle rakas aihe. Täysosuma on kuva Pentti Nikulasta, jonka seiväs katkeaa kolmeen osaan kisoissa Espoon Otahallissa vuonna 1961. Kuva voitti jaetun Vuoden lehtikuva -palkinnon.
Helge Heinosen ura kulki kirjapainon kemigrafista kameraseuralaiseksi, josta kasvoi itseoppinut, tunnettu ja tunnustettu lehtikuva-alan ammattilainen. Jo 1950-luvulla ollessaan kemigrafina sanomalehti Keskisuomalaisessa Heinonen kuvasi helsinkiläislehdille mm. Urheilun Kuva-aittaan. Vuosina 1957 – 1963 hän oli Kuluttaja-lehden kuvaaja. Seuraavat 21 vuotta hän työskenteli Apu-lehdessä.
Lehtikuvaaja Helge Heinonen oli koko ikänsä aktiivinen kameraseuralainen. Hän otti osaa useisiin näyttelyihin ja oli palkintosijoilla monissa koti- ja ulkomaisissa valokuvakilpailuissa.
Journalistinen kuva-arkisto JOKA perustettiin Museoviraston Kuvakokoelmien yhteyteen vuonna 2014. JOKA säilyttää ja julkaisee suomalaisia lehtikuvakokoelmia. Kuva-arkisto turvaa merkittävien lehtikuvaajien ja sanoma- ja aikakauslehtien kuvakokoelmien säilymisen yhdessä muiden museoiden ja arkistojen kanssa ja vahvistaa lehtikuvan asemaa osana kulttuuriperintöä. JOKA:n kokoelmissa on jo runsaat 7 miljoonaa lehtikuvaa, Museovirasto kertoo tiedotteessaan.