Voittajat palkittiin Sinebrychoffin taidemuseolla 17.2.2016. Kuvajournalisti 2015 on Markus Jokela. Vaikka vuoden kuvajournalisti on kokenut kuvaaja, niin monessa sarjassa palkinnoille ylsivät nuoret ja vielä tuntemattomat kuvaajat. 

Viime vuonna rahapulan takia järjestämättä jäänyt kilpailu palasi Kuvajournalismi 2015 -nimellä. Tämän vuoden kilpailun tukemiseen osallistuivat viestintätoimisto Rianno, Canon, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva, Sininauha Oy, Puite Oy, Ifolor sekä Studiovarustamo Oy. Kilpailun palkinnot rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksilla ja ne maksetaan Jokes Lehtikuvaajarahastosta.

– Kilpailun kuvat osoittivat, että perinteinen vahva ja visuaalisesti oivaltava kuvajournalismi on hyvin hengissä. Sitä eivät pidä yllä yksin mediatalot, vaan kuvaajien omat projektit. Kuvaessee ja reportaasi olivat kilpailun selkeästi kovatasoisimmat sarjat, toteaa Kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja Riitta Supperi.

Haastaja-sarjan voittajatyö kertoo sähköyliherkkyydestä

Freelancer-kuvaaja Akseli Valmunen on Haastaja 2015 -sarjan voittaja. Teoksessa sähköyliherkkyydestä kärsivä Henrik Alfthan suojautuu naapurin langattomalta verkolta ja radioaalloilta päällystämällä seinänsä alumiinifoliosta valmistetulla lämpöpeitteellä. Tuomariston mukaan Valmusen kuvaesseen visuaalinen kieli oli koko kilpailun tuorein.

Pelaajat ja fanit kohtaavat urheilukuvassa

Freelancer-kuvaaja Laura Oja kuvasi jalkapallon liigacupin ottelua helmikuussa 2015. Voittoisa kuva syntyi tilanteesta, jossa Helsingin IFK:n pelaaja rientää juhlimaan maalia joukkueen kannattajien luo. Tuomaristo kertoo kuvan olevan ajaton teos, jonka visuaalinen kiehtovuus ei kulu loppuun ensimmäisellä katsomiskerralla.

Urheilukuva 2015 -sarjassa annettiin kunniamaininta freelancer-kuvaaja Miikka Piriselle. Pyörätuolikelaaja Esa-Pekka Mattilan harjoittelukuvasta ilmenee tuomariston mukaan vasta toisella silmäyksellä, että kyseessä on vammaisurheilija.

Essee 2015 -sarjasta jäi suuhun oksennuksen maku

Helsingin Sanomien kuvaaja Kaisa Rautaheimo dokumentoi seitsemän kuukauden ajan yhteiskunnan laidalla eläviä nuoria miehiä. Tuloksena syntyi Pojat-sarja, joka voitti Essee 2015 -palkinnon. Tuomaristo näki kuvissa intiimin ja runollisen kuvauksen yhteiskunnallisesta ilmiöstä, pysähtyneestä välitilasta ja näkymättömyyden tunteesta. Rautaheimon kuvissa tapahtuu paljon ja silti tunnelma niissä on piinaavan hiljainen.

Danny on henkilökuvan traaginen vanheneva tähti

A-lehtien kuvaaja Timo Pyykkö kuvasi Ilkka Lipsasen kotonaan Kirkkonummella. Valintaperusteissa tuomaristo uskoo katsojan voivan ajatella hetken sijaan artistin monikymmenvuotista historiaa. Voittajakuva kiehtoo epätäydellisyydessään ja rujoudessaan.

Pornoelokuvien kauppiaan elämää kuvataan tuoreesti ja intohimottomasti

Video/multimedia 2015 -sarjan voittajateos on nimeltään The Shopkeeper. Teoksen on tehnyt työryhmä, jonka ohjaajana ja käsikirjoittajana toimi Ville-Petteri Määttä, kuvauksesta vastasi Elias Markkula, foley-äänistä ja miksauksesta Joonatan Hietanen ja käännöksestä Kaisa Hartikainen. Vantaan Hakkilassa sijaitseva Carl-Erik ”Kalle” Flinckin puutalo kätkee sisäänsä 10 000 dvd:n kokoelman pornoa. Tuomaristo yllätettiin lyhytdokumentissa kuvaamalla kauppiaan elämää lakonisesti katsojat hurmaten.

Hyytävä kuvaus Starczewski-kohusta voitti Reportaasi 2015 -sarjan

Jyväskyläläinen freelancer Mikko Vähäniitty kertoo kuvasarjassaan kuinka Jyväskylän KD:n paikallisosasto erotti johtokunnan kokouksessaan kaupunginvaltuutettu Juhani Starczewskin puolueen jäsenyydestä. Syynä olivat Starczewskin kirjoitukset, joissa tämä yhdisti eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman (sd) homomyönteisyyden hänen vaimonsa kuolemaan. Tuomaristo kommentoi hyytävätunnelmaisen kuvauksen joukosta erotettavasta miehestä päättyvän kuin kadotuksen portaisiin. Jyrkkä mustavalkoisuus on perusteltu ratkaisu ja sarja avautuu helposti ilman tekstiä.

Reportaasi 2015 -sarjassa jaettiin kunniamaininta Petri Blomqvistille teoksesta Koulupäivä. Jyväskyläläisen freelancerin kuvasarjassa kerrotaan irakilaisen turvapaikanhakijaperheen pojan koulunkäynnin aloittamisesta. Tuomaristo kiitteli erityisesti sarjan esittelemää ajankuvaa kahtiajakautuneesta Suomesta.

Sipilän hallituksen kellojen tarkistus on Uutiskuva 2015

Hufvudstadsbladetin Niklas Tallqvistin työ Kellot on Uutiskuva 2015. Voittajakuva on kuvattu Smolnassa toukokuussa 2015, jolloin Sipilän hallitus on juuri muodostettu. Ryhmäkuvauksen jälkeen Sipilä, Rehn ja Niinistö tarkistavat kelloistaan riittääkö aikaa. Tuomariston mukaan Uutiskuva 2015 kertoo ajasta, jolloin päähallituspuolueet korostivat satumaista yhteisymmärrystä. Kuva on perinteinen ja silti yllättävä lehtikuva, joka rakentuu useiden, pienten visuaalisten elementtien varaan.

Markus Jokela on Kuvajournalisti 2015

Helsingin Sanomien Markus Jokela on Kuvajournalisti 2015. Kokeneen Jokelan ammattitaito näkyy oikean hetken valitsemisessa ja kuvalla kertomisen taidossa. Jokelan oma käsiala näkyy vahvasti, olkoon kyse sitten uutisista tai reportaaseista. Tuomaristo toteaa, että voittajan työt eivät uudista kuvajournalistisia perinteitä, mutta käyttävät niitä osaavasti hyväksi. Tuomarit kiittävät Jokelan oivaltavaa näkökulmien hallintaa ja tilannetajua.

Vuonna 2013 Markus Jokela voitti Eduskunnan juhlavuoden kunniaksi kilpailussa mukana olleen Vuoden Eduskuntakuva-sarjan. Vuonna 2011 Jokela voitti Vuoden ulkomaan reportaasi -sarjan.

Touko Hujanen nousi yleisön suosikiksi

Helsinkiläinen freelancer Touko Hujanen palkittiin Yleisön suosikki 2015 -palkinnolla.Kilpailun visuaalisen alan asiantuntijoista koostuva raati valitsi voittajat kahdeksassa eri kilpailusarjassa. Yhdeksännen sarjan eli Yleisön suosikki 2015 -sarjan voittaja valittiin yleisöäänestyksen perusteella. Äänestys oli käynnissä kilpailun verkkosivustolla 1.-15.2.

Vuonna 2011 Hujanen palkittiin Vuoden lehtikuvaajaksi ja vuonna 2009 Vuoden nuoreksi lehtikuvaajaksi.

Voittajatyöt esillä Sinebrychoffin taidemuseossa 18.2.–20.3.2016

Kuvajournalismi 2015 -näyttely avautuu 18.2.2016. Näyttelyssä on esillä kaikki voittajatyöt aina 20.3.2016 saakka. Teoksiin pääsee tutustumaan ilman pääsymaksua. Näyttelyn aukioloajat löytyvät osoitteesta: www.sinebrychoffintaidemuseo.fi

Kuvajournalismi 2015 voittajat valitsi viisihenkinen tuomaristo.

Tuomaristo edustaa visuaalisen alan asiantuntijuutta ja laajaa kokemusta. Kilpailun tuomariston muodostivat art director Jessica Leino (s. 1975), graafinen suunnittelija ja kuvittaja Ville Tietäväinen (s. 1970), taiteilija ja valokuvaaja Maija Tammi (s. 1985), Raw View -lehden päätoimittaja ja kustantaja Hannamari Shakya (s. 1969) sekä Lapin yliopiston visuaalisen viestinnän dosentti ja professori Hannu Vanhanen (s. 1956).