Tulostakuun myötä Aller lupaa, että se pystyy keskusteludatansa ja ainutlaatuisen teknologiansa avulla yhdistämään asiakkaan tuotteet, sisällöt ja kuluttajien ostoaikeen tulokselliseksi palveluksi asiakkaalleen.
”Asiakkaidemme liiketoimintaa johdetaan tavoitteellisesti: halutaan enemmän, paremmin tai tehokkaammin. Tämä kehitys pitää pyörät pyörimässä. Mielestämme myös markkinointipalvelujen on vastattava tähän tuloksellisuuden vaatimukseen. Haluamme osaltamme vastata siitä, että asiakkaamme saavuttavat tavoitteensa”, kertoo Allerin yritysliiketoiminnan johtaja Janne Pullinen.
Aller Medialla on yli 140-vuotinen tausta mediatalona. Yritys omistaa myös Suomen suurimman yhteisöpalvelun Suomi24:n, jonka vuoksi sillä on hallussaan yksi maan suurimmista ostopäätöksiin liittyvistä, digitaalisessa markkinoinnissa hyödynnettävistä datoista.
”Tulostakuu on kumppanuuteen tähtäävää asiantuntijapalvelua, jonka ytimessä on avoin vuorovaikutus. Määrittelemme yhdessä asiakkaan kanssa juuri hänen liiketoimintansa kannalta kriittiset kehityshankkeet ja tavoitteet, joihin sitoudumme yhdessä. Myös onnistumisen tasot sovitaan yhdessä ja mitataan relevantein mittarein”, jatkaa Aller Median yritysmyynnin vetäjä Hannaleena Koskinen.
Aller Media on viime vuosina laajentanut liiketoimintaansa voimakkaasti perinteisestä lehtitalosta laaja-alaisemmaksi media- ja markkinointitaloksi. Nykyään Aller Media tarjoaa yrityksille myös monipuolisia markkinointipalveluja, dataa ja sisältöosaamista.
”Tulostakuu on asiakaslupausta kovempi takaus sille, että Allerin markkinointipalvelut toimivat. Tällä kumppanuusmallilla takaamme, että kaikki onnistuvat. Yhdessä sopimiemme tavoitteiden ja toimenpiteiden onnistumiselle annamme katteemme pantiksi”, lupaa Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.