Heistä hallituksen ministeri ei voi asettaa yksittäistä toimittajaa, tiedotusvälinettä tai mediayhtiötä boikottiin, vaan hänen on kohdeltava kaikkia samanarvoisesti, Yleisradio kertoo verkkosivuillaan.

Ministerit vakuuttavat virkavalassaan toimivansa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

Politiikan toimittajat muistuttavat, että politiikassa, ja erityisesti ministerin tehtävässä, on kestettävä kovaakin arvostelua. Tämä arvostelu ei saa heistä vaikuttaa ministerin velvollisuuteen tiedottaa asioista tasapuolisesti.

Ulkoministeri Timo Soini ilmoitti viime kuussa, ettei hän toistaiseksi anna haastatteluja sanomalehti Hufvudstadsbladetille tai lehteä kustantavan KSF Median muille julkaisuille.

Boikotoinnin syyksi ulkoministeri nimesi Hbl:ssä julkaistut kirjoitukset, joissa on hänen mukaansa vihjailtu perussuomalaisten puheenjohtajan olevan rasisti.