Perinteikkäässä Kuvajournalisti-kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat kuvat ja videot useassa sarjassa sekä lisäksi valitaan vuoden 2015 kuvajournalisti. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1962 lähtien. Kilpailu kokoaa menneen vuoden tapahtumien kuvat yhteen sekä tuo esiin ammattikuvaajia ja edistää heidän tunnettavuuttaan.
Kilpailuaika on 11. – 17.1.2016. Kilpailu on aiempien vuosien tapaan kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille. Poikkeuksena on Haastaja-sarja, johon voivat osallistua kaikki, myös yhdistyksen ulkopuoliset henkilöt.
Edellisen kerran kilpailu järjestettiin keväällä 2014 vuoden 2013 kuvista. Viime vuonna kilpailua ei järjestetty.
– Viime vuonna kilpailua ei voitu järjestää vallitsevan taloustilanteen takia, sillä yhteistyökumppaneiden mukaan saaminen osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Viestintätoimisto Riannon toimitusjohtaja Riitta Auvinen näki peruutusuutisen ja otti yhteyttä. Nyt rakennamme yhdessä uudistettua Kuvajournalismi 2015 -kilpailua, Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja Riitta Supperi kertoo.
Kilpailun järjestäminen olisi mahdotonta ilman yhteistyökumppaneiden tukea. Kuvajournalismi 2015 – kilpailun toinen pääsponsori viestintätoimisto Riannon ohella on Canon Oy. Canon on myös kilpailun pitkäaikainen tukija.
Muita varmistuneita yhteystyökumppaneita ovat Studiovarustamo Oy, Sininauha Oy ja Puite Oy.
Kilpailu on avoinna 11. – 17.1.2016, jona aikana kilpailutyöt tulee lähettää yhdistykselle. Kilpailun voittaja julkistetaan 16.2.2016. Sinebrychoffin taidemuseon kilpailutyönäyttely on avoin yleisölle 18.2. alkaen. Kilpailun säännöt löytyvät sivustolta www.kuvajournalismikilpailu.fi.
Kuvajournalismi 2015 -kilpailun sarjat ovat seuraavat:
– kuvajournalisti 2015
– reportaasi 2015
– uutiskuva 2015
– henkilökuva 2015
– urheilukuva 2015
– video/multimedia 2015
– essee 2015
– haastaja 2015, kaikille avoin sarja
– yleisön suosikki 2015
Kilpailussa vuoden 2013 kuvista Vuoden lehtikuvaksi valittiin Helsingin Sanomien Heidi Piiroisen otos naapuristaan. Vuoden lehtikuvaajaksi puolestaan ylsi toistamiseen freelancerina työskentelevä Meeri Koutaniemi. Kilpailussa ovat aikaisemmin menestyneet muun muassa Markus Jokela, Kaisu Jouppi, Juha Metso, Touko Hujanen ja Hannes Heikura.