ProCom ry:n hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin SSAB-konsernin EVP, Corporate Identity and Communications Taina Kyllönen ja Fazer-konsernin viestintäjohtaja Leena Majamäki.

Yhdistyksen hallituksessa jatkavat Suominen Oyj:n tiedottaja Tommi Aho, Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:n johtaja Jarno Forssell, Milttonin varatoimitusjohtaja Fredrik Heinonen, Suomen Asianajajaliiton kehitys- ja viestintäpäällikkö Janne Laukkanen, Stora Enson Biomaterialsin yhteiskuntavastuujohtaja Kirsi Seppäläinen ja Ilmarisen viestintä- ja henkilöstöjohtaja Päivi Sihvola.

”ProComin hallituksen kokoonpanossa huomioidaan viestinnän toimialan monipuolinen kenttä. Hallitustyötä uudistetun strategian mukaisten tavoitteiden eteen tekevät niin yritys- ja järjestöviestijät kuin konsultitkin”, puheenjohtaja Pieski sanoo.

Viestintäalan suurin järjestö jatkaa kasvuaan

ProCom ry:n jäsenmäärä on ylittänyt tänä syksynä 2900 rajan. Järjestö on kansainvälisessä vertailussa väkilukuun suhteutettuna kooltaan merkittävä. ProCom ry:n ja oy:n toimistossa työskentelee neljä kokopäiväistä työntekijää. Järjestöä johtaa toimitusjohtaja, FT Elina Melgin.