Instagramia käytetään Suomessa ravintola-alalla suosioon nähden vähän.

Työn aikana myös työpaikan henki on parantunut. Tuloksena tehtiin opasvihko, joka palvelee yritystä Instagram-markkinoinnissa, Haaga-Helia kertoo tiedotteessaan.

”Hyvä, että olemme Instagramissa myös aktiivisia. Tarvitsemme uutta näkyvyyttä ja tämän on siihen hyvä kanava – helppo ja edullinen. Projekti on saanut henkilökunnankin innostumaan markkinoinnista uudella tavalla, osa on jopa liittynyt Instagramiin”, kertoo Ravintola Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho.

Opinnäytetetyön tekijän Riina Kalavaaran mukaan ravintoloiden Instagram-markkinoinnilla voidaan saavuttaa yrityskuvan vahvistumista, henkilökunnan motivoitumista ja asiakkaiden kanssa kommunikointia.

Riina Kalavaaran toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin toimeksiantona Ravintola Nokalle, jonka Royal Ravintolat omistaa. Ravintola Nokka sijaitsee Helsingin Katajanokalla. Ravintolan ruokafilosofia perustuu lähiruokaan ja pientuottajiin.