“Kesän aikana tekemämme kysely osoitti, että lukijamme haluavat tietoteknisiin laitteisiin ja palveluihin keskittyvän ja niitä syvällisesti käsittelevän lehden. Yhdistämällä lehdet saamme tehtyä juuri sellaista sisältöä, jota lukijat toivovat”, sanoo Talentumin tietotekniikkalehtien päätoimittaja Mikko Torikka.

“Olin nuoruudessani intohimoinen Mikrobitin lukija, ja on erityisen hienoa palauttaa Bitti Suomeen. Huomasin lehden arkistoja selatessani, että muistan edelleen lukemani jutut takavuosilta. Pyrimme luonnollisesti yhtä upeaan lukukokemukseen”, Torikka jatkaa.

Uudistuneen Mikrobitin ulkoasun on luonut niin ikään Mikrobitin parissa varttunut ja Amiga-skenessä 1990-luvun alussa vaikuttanut graafikko Teemu Lehtosalo. Ulkoasussa on otettu huomioon tekniikkalehden vaatimukset. Pitkäaikaiset lukijat löytävät ulkoasusta tuttuja elementtejä Mikrobitin historiasta.

“MPC- ja MB-lehtien aihepiirit ja kohderyhmät ovat lähellä toisiaan, joten voimien yhdistäminen on luontevaa. Meille on tärkeää, että lukijat kokevat Mikrobitin omakseen, ja siksi kuuntelemmekin heitä äärimmäisen herkällä korvalla”, sanoo Talentumin Suomen lehtiliiketoiminnan johtaja Tuomas Hämäläinen.

Ensimmäinen uusi Mikrobitti-lehti ilmestyy syyskuun 24. päivänä. MB-lehdellä on 187 000 ja MPC:llä 111 000 lukijaa.

Mikrobitti-lehden suosittuihin tilaajaetuihin kuuluvat sähköposti- ja kotisivupalvelut säilyvät, ja ne uudistetaan loppuvuoden aikana entistä ehommaksi.