Nordlund aloittaa tehtävässään tammikuussa 2016.
MTV on keväästä lähtien etsinyt yhtiön johtoon uudenlaista osaamista, jonka avulla yksi Suomen johtavista kaupallisista medioista vahvistaa asemaansa digitaalisessa mediamarkkinassa. MTV:n omistavan mediakonserni Bonnierin Broadcasting-liiketoiminta-alueen johtaja Casten Almqvistillä on vahva visio siitä, mitä musiikkipuolella viime vuodet vaikuttanut viihdealan ammattilainen Jarkko Nordlund tuo tullessaan MTV:lle.
Suomen mainosmarkkinat ja media-ala ovat haastavassa taloudellisessa tilanteessa, mikä pakottaa koko alan muokkaamaan toimintamallejaan uudelleen. Nordlundilla on musiikkibisneksen uudistamisen lisäksi 10 vuoden kokemus suomalaisen maksutelevisioliiketoiminnan rakentamisesta Viasat Finlandin ja Canal +:n toimitusjohtajana.
MTV:n toimitusjohtajana toimii vuoden loppuun Jani Koskinen, joka siirtyy vuoden alusta yhtiön varatoimitusjohtajaksi vastaamaan yhtiön strategiasta, hallinnosta ja taloudesta.