M4E-rahasto tukee kasvuyrityksiä, joiden tuotteet on suunnattu ensisijaisesti suomalaisille kuluttajille, mutta joiden resurssit eivät mahdollista laajaa valtakunnallista markkinointia.
Rahaston avulla yritykset saavat käyttöönsä laajasti kuluttajat tavoittavan mediavalikoiman: tv-, radio- ja verkkomainontaa MTV:n medioissa. Vastineeksi rahasto saa yrityksen osakkeita tai myöntää sille esimerkiksi pääomalainan. Rahasto toimii siis kuten pääomasijoitusrahasto, mutta operoi rahapanoksen sijaan medianäkyvyydellä. MTV on rahastossa osakkaana. Rahaston valmistelusta ja tekemisestä vastaa M4E Finland Management Oy.
”MTV haluaa osaltaan tukea suomalaista elinkeinoelämää ja luoda mediatoimialalle uusia ansaintamalleja. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki, niin laajan markkinointipatteriston saava yrittäjä kuin rahastokin. MTV:n tavoitteena on hyödyntää mainonnan kapasiteettia uudella tavalla”, MTV:n toimitusjohtaja Jani Koskinen kertoo.
”Rahasto tuo Suomen markkinoille uuden toimintamallin, jonka esikuvat löytyvät Euroopasta. Saksassa ja Ruotsissa mediatilaa on hyödynnetty samalla tavalla jo aiemmin. Kokemukset ovat olleet hyvin rohkaisevia Bonnier-konsernissa”, MTV:n hallituksen puheenjohtaja Casten Almqvist toteaa.
Lisäksi MTV vahvistaa hallitustaan kolmella uudella jäsenellä kesän jälkeen. Hallitukseen tulevat Tiedon teollinen internet -liiketoiminnan johtaja Taneli Tikka, Rovion markkinointijohtaja Blanca Juti sekä Bonnierin liiketoiminnan kehityksestä ja strategiasta vastaava johtaja Jan Lund.