– Tehtävä on inspiroiva, koska nyt on luotava myös ihan uusia tapoja tavoittaa kohderyhmät. Usein sanotaan, että me suomalaiset mediatalot joudumme kilpailemaan nykyään suoraan kansainvälisten jättiyritysten, kuten Facebookin tai Amazonin kanssa. Sekin on totta, mutta voi ajatella myös niin päin, että nyt kuka tahansa voi haastaa ihan kenet tahansa, Luoma-aho sanoo.

Tärkeintä on lukija, jonka asema on Luoma-ahon mielestä median murroksessa vahvempi kuin koskaan. Medioiden on pystyttävä eläytymään lukijoiden nahkoihin ja tutkittava ja ymmärrettävä, millaisissa hetkissä tämä haluaa eri sisältöjä kuluttaa ja miten.

– Valmiita yleisöjä ei ole. Meidän on yksinkertaisesti pystyttävä tekemään sellaisia sisältöjä ja tekoja, jotka koskettavat ja hyödyttävät lukijaa niin, että hän todella haluaa viettää niiden kanssa aikaa ja jakaa ne muiden kanssa. Haluan ajatella, että murroksen myötä lukijat saavat lopulta parempia sisältöjä kuin koskaan ennen.

Digipäätoimittaja kuuluu Allerin uuteen journalistiset sisällöt -yksikköön.

– Journalistiset sisällöt ja osaaminen ovat yrityksemme keskiössä. Olemme tukevasti sisältöbisneksessä ja haluamme tehdä puhuttelevaa journalismia ja palvelua. Laadukkaat sisällöt ja esimerkiksi Suomi24:n data on melkoinen yhdistelmä, sanoo Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.

Veera Luoma-aho työskentelee tällä hetkellä päätoimittajana palkitussa naisten aikakauslehdessä Oliviassa, jonka printtilehtenä ilmestyminen päättyy syksyllä. Luoma-aho on perehtynyt digitaaliseen sisällöntuotantoon muun muassa visiting scholarina Kalifornian Berkeley-yliopistossa. Aiemmin hän on työskennellyt Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja Ylellä.