Tutkimusmateriaalina Hackathonissa käytetään Suomi24:n keskustelufoorumin sisältämää, suomalaisten tuottamaa mielipide- ja vaikuttamisdataa. Palvelua käyttää viikottain 1,4 miljoonaa suomalaista. Keskusteluissa on tärkeää ostopäätösten tekoon, yhteiskunnallisiin valintoihin ja kuluttajatrendeihin liittyvää dataa.
– Suomi24:n keskusteludata on ainutlaatuisen laaja, yhden kansan mielipiteitä ja arkea kuvaava aineisto. On upeaa löytää datalle uusia käyttötapoja Suomen johtavien koodareitten ja tutkijoiden kanssa, kertoo kehityspäällikkö Olle Stäuber Suomi24:n omistavalta Aller Medialta.
Hackathon on osa Citizens Midscapes -hanketta, jonka myötä Suomi24 avasi keskusteludatansa tutkimuskäyttöön. Tutkija, VTM Salla-Maaria Laaksonen Helsingin yliopistosta näkee Suomi24-aineiston kansainvälisestikin ainutlaatuisena esimerkkinä laajasti kansaa edustavasta verkkoaineistosta.
– Suomi24:n avulla voidaan vastata hyvinkin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Sosiaalisen median tutkimus keskittyy tällä hetkellä vahvasti Twitterin ja Facebookin aineistoihin. Nyt myös merkittävää roolia näyttelevät keskustelupalstat pääsevät esille, Laaksonen huomauttaa.
Hackathonissa tutkijoista ja koodareista muodostettavat tiimit ratkaisevat tutkimusongelmia ja demoavat luomiaan ratkaisumalleja. Aller Median digitaalisen liiketoiminnan kehitystiimi twiittaa tapahtumasta reaaliaikaisesti (@suomi24fi). Tapahtuman hastag on #suomi24lab.
Data Sciense Hackathonin järjestävät Aller Media, Citizens Mindscapes -tutkimusprojekti, Helsingin yliopisto sekä ohjelmistoyritys Futurice 29.–30.5. Tapahtuman avaa Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä. Tapahtuma on osa Nordic Open Data Week -ohjelmistoa.