Matka24:n sisältö koostuu matkailureportaaseista, alan uutisista ja materiaalista, mitä on varastoissa vuoden alussa päättyneen Matkalehden jäljeltä. Luettavana on muun muassa Matkalehden kaikki numerot näköislehtenä yli 10 vuoden ajalta.
-Meillä on massiivinen määrä matkailujuttuja. Hankimme uusia juttuja aikakauslehden yli vuoden tarpeisiin ennen kuin saimme tiedon Matkalehden lopettamisesta muutama kuukausi sitten. Mielenkiintoista luettavaa on siis tulossa, Aula jatkaa.
Uusi portaali pyrkii matkailujournalismiin, johon kuuluvat edeltäjän tapaan erilaiset testit ja vertailut sekä informoivat matkailujutut maailmalta ja kotimaasta. Lukeminen on maksullista, mutta ei kallista. Esimerkiksi kuukauden lukuoikeus maksaa alle yhden lehden irtonumerohinnan, muutaman euron ja avaa kaiken julkaistun materiaalin.
-Tällä pyrimme mahdollisimman hyvien ja kuluttajan kannalta kriittisten matkailujuttujen julkaisemiseen. Tämä on etu lukijoille, jotka saavat näin ammattilaisten tekemiä juttuja, ei nettihöttöä, mitä monet matkailuportaalit suoltavat, sanoo päätoimittaja Jorma Aula.
Aula perusti Polarlehdet Oy:n ja Matkalehden 27 vuotta sitten. Vuonna 2012 Matkalehti siirtyi Otavamedialle siten, että Polarlehdet vastasi lehden sisällöstä lehden loppuun saakka. Lehden loputtua kaikki Matkalehden aineistot siirtyivät takaisin Polarlehdet Oy:lle, jonka toimesta uutta matka24.com –sivustoa toimitetaan.
Toimituksessa jatkavat entiset tekijät, samoin laaja freelancer joukko Suomessa ja maailmalla.