Hakahuhta on johtanut politiikan toimitusta väliaikaisena esimiehenä maaliskuun alusta 2015, jolloin edellinen esimies Pekka Ervasti siirtyi politiikan erikoistoimittajaksi.
Ennen politiikan toimitukseen tuloaan Hakahuhta työskenteli mm. Ylen asiaohjelmissa, Yle Uutisten kotimaantoimituksessa, aamupäällikkönä ja aluekoordinaattorina. Hän on opiskellut Tampereen yliopistossa tiedotusoppia, valtio-oppia ja sosiologiaa. Hakahuhta on palkittu osana Ylen Ekoisti-toimitusta Tutkivan journalismin Lumilapiolla vuonna 1994.
Hakahuhta aloittaa tehtävässään heti. Ylen politiikan toimitukseen kuuluu neljätoista toimittajaa, ja tiimi tekee uutis- ja ajankohtaissisältöä kaikkiin Ylen kanaviin. Politiikan tiimi on yksi Ylen yhteiskuntatoimituksen seitsemästä tiimistä. Politiikan esimies raportoi yhteiskuntatoimituksen päällikölle Riikka Venäläiselle.