“Ylellä on takanaan vahva kehittämisen ja uudistumisen vuosi. Onnistumisia on paljon: isot kansainväliset urheilutapahtumat, kotimainen draama, lastenohjelmat ja yhteiskunnalliset hankkeet sekä kehittyvät mediakampukset”, sanoo Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilkka Kantola.

Yhtiön sisältöpanostuksista 87 prosenttia kohdistui viime vuonna kotimaisiin sisältöihin. Esityskorvauksia Yle maksoi yhteensä 85,6 miljoonaa, 10 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tästä kotimaisille tuotantoyhtiöille maksettiin 25 miljoonaa euroa.

Yle kehitti vuonna 2014 verkko- ja mobiilipalveluita ja lisäsi myös ohjelmatekstityksiä sekä viittomakielisiä palveluja.

“On ilahduttavaa, että tutkimusten mukaan yhä useampi suomalainen kokee Ylen yhteiskunnalle tärkeäksi ja itselleen merkitykselliseksi”, sanoo Kantola.

Ylen tv- kanavien päivittäinen katseluaika nousi viime vuonna neljällä minuutilla 77 minuuttiin päivässä. Yle TV1 oli Suomen katsotuin tv-kanava ja Yle Radio Suomi kuunnelluin radiokanava.

Ylen hallintoneuvosto hyväksyi Ylen hallituksen toimintakertomuksen ja vahvisti yhtiön tilinpäätöksen kokouksessaan. Samalla se hyväksyi myös Yleisradion hallintoneuvoston kertomuksen eduskunnalle yhtiön toiminnasta vuonna 2014.