“Yle tuottaa vuosittain 160 ensilähetystuntia radiodraamaa. Tämä on jatkossakin julkisen palvelun ydintä, jota kukaan muu Suomessa ei tee”, muistuttaa Ylen Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén.

Nykyiset Ylen kuunnelma- ja musiikkistudiot poistuvat käytöstä, kun Yle luopuu rakennuksesta, jossa studiotilat sijaitsevat.

Ylen suunnitelmat ovat herättäneet huolta siitä, että kuunnelmatuotannon määrä vähenee. Ville Vilén vakuuttaa, ettei Yle suunnittele kuunnelmatuotannon vähentämistä.

“Ylen kuunnelmien tai musiikkituotantojen tekeminen ei lopu eikä vähene. Uudet tilat radiodraaman tekemiseen ovat loistava mahdollisuus. Tuotantotauko pystytään minimoimaan alle puoleen vuoteen nykyisillä suunnitelmilla. Ylen täytyy pystyä uudistamaan ja kehittämään tekemisen tapojaan, ja samalla meidän täytyy toimia tehokkaasti.”

Tuotantotiloja ja toimintamalleja uudistamalla Yle haluaa varmistaa, että julkisen palvelun kuunnelma- ja musiikkituotanto säilyy kuunneltuna ja korkealaatuisena jatkossakin. Muutoksilla Yle myös vahvistaa sisältöjensä monipuolisuutta ja laatua.

Klassista musiikkituotantoa suunnitellaan myös siirrettäväksi nykyistä enemmän Musiikkitaloon. Lisäksi niin klassisen kuin kevyen musiikin tuotantoja tehdään jo nyt kirkoissa ja konserttisaleissa kautta maan. Tilojen muutos ei tule vaikuttamaan Ylen musiikkituotantojen eikä kantanauhojen tekemiseen tai niiden määrään.

“Tasokkaiden taltioiden tekemiseen ei enää tarvita ainoastaan Ylen omia studioita, koska laadukkaita tuotantotiloja löytyy nykyisin pääkaupunkiseudulta runsaasti sekä kevyen että klassisen musiikin tuotannoille”, sanoo Ville Vilén.

Uudistuksilla ei ole henkilöstövaikutuksia.