Yhtenä kiihdyttämöohjelman kumppanina toimii myös Helsingin energiayhtiö Helen.

“Media-ala elää tällä hetkellä rajua muutosvaihetta. Tässä yhteisessä kiihdyttämössä kyse on avoimesta tuotekehityksestä. Tavoitteena on löytää uusia tapoja esimerkiksi analytiikan hyödyntämiseen, sisällön löydettävyyteen tai personointiin. Tarjoamme kasvuyrityksille ohjelman aikana tiloja sekä avoimiin rajapintoihin ja mediamaailmaan liittyvää asiantuntemustamme. Etsimme samalla kumppaneita jatkokehityshankkeisiin”, kertoo Ylen kumppanuuspäällikkö Anssi Komulainen.

Kiihdyttämöohjelmaan kuuluu neliviikkoinen kurssi toukokuussa, ja se huipentuu demopäivään kansainvälisen startup-konferenssin Arctic15:n yhteydessä. Päivään osallistuu myös yli kolmekymmentä teknologiaan ja startuppeihin erikoistunutta toimittajaa eri puolilta Eurooppaa EUTechWriters-verkoston aloitteesta.

Osallistujia tuetaan rahoituksen hankkimisessa, ja yritykset saavat omat mentorit. ArcticStartupin kautta kiihdyttämöohjelmaan mukaan päässeet saavat yhteyden laajoihin verkostoihin ja saavat myös medianäkyvyyttä. Yle ei tarjoa osallistujille julkisuutta tai näkyvyyttä välineissän tai sisällöissään.

Parhaat startupit otetaan mukaan Catapultin verkostoon ja saavat konkreettista apua myynnin, neuvottelujen ja varojen keräämisen osalta yhteensä 75 000 euron edestä. Yksi voittaja-startup pääsee suoraan Arctic15-pitsauskisan semifinaaliin.