Ruotsissa 2007 perustettu Widespace on toiminut Suomessa vuodesta 2012. Yhtiön mobiilimainosratkaisut tavoittavat viikoittain noin 2 miljoonaa suomalaista älypuhelinkäyttäjää. Widespace tarjoaa asiakkailleen yhtiön teknologiaan pohjautuvat mobiilimainosratkaisut Suomen laadukkaimmilla mobiilisivuilla ja -sovelluksissa sekä käyttäjädataan perustuvia kohdennettuja mainoskampanjoita tinkimättömällä palveluasenteella.

”Mobiilimarkkinoinnin osuus mediamainonnasta on kasvanut lyhyessä ajassa merkittävästi. Annamme mainoskakkulapion Widespacelle, koska yhtiö on osoittanut, että taloudellisestikin haastavina aikoina hyvällä tuotteella, myönteisellä asenteella ja start-up-henkisyydellä voidaan rakentaa menestyksekästä liiketoimintaa ja kehittää samalla suomalaista mobiilimainontaa”, kertoo TNS Gallupin yksikönjohtaja Marja Honkaniemi.

TNS:n mainoskakkulapio on jaettu vuosittain jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Palkinnon saaja on vaihdellut medioista mainostajiin ja media-alan liittoihin. Widespace on kuitenkin ensimmäinen palkinnon saanut digitaalisen mainonnan yritys.

Mobiilimainosmarkkina kovassa kasvussa Suomessa

TNS Gallupin mukaan investoinnit mobiilimainontaan lisääntyivät vuodesta 2013 vuoteen 2014 huimat 60 prosenttia. Mobiilista on tullut monipuolinen markkinointikanava monelle toimialalle – tällä hetkellä etenkin päivittäistavara- ja vähittäiskauppa ovat aktiivisia mobiilimainostajia. Mobiilimainontaa käytetään lisäämään erityisesti brändin tunnettuutta sekä ohjaamaan kuluttajat suoraan kivijalkaan.

”Markkinoinnin tulevaisuus on mobiilissa. Jopa 70 prosenttia suomalaista käyttää älypuhelinta. Mobiili on yksi harvoista medioista, joiden parissa vietetty aika kasvaa. Vaikka mobiilikäyttö kasvaa kovaa vauhtia, investoinnit mobiilimainontaan eivät vielä kasva samassa suhteessa. Uskommekin, että mobiilimainosmarkkinoiden kasvulle seuraavien vuosien aikana ei toistaiseksi näy rajoja”, Mikael Englund, Suomen Head of Sales, toteaa.