Matti Kälviä (25) on nimitetty asiakkuuspäälliköksi 7.1.2014 alkaen. Kälviä vastaa tapahtumailmoittautumispalvelun ja sähköisen lipunpalvelun myynnistä sekä asiakkuuksista. Hän on valmistunut tradenomiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Aikaisemmin Kälviä on työskennellyt myyntitehtävissä Tukkunet Oy:ssä sekä J. Kärkkäinen Oy:n palveluksessa.
Tuomas Sandberg (27) on nimitetty asiakkuuspäälliköksi 7.1.2014 alkaen. Sandberg vastaa tapahtumailmoittautumispalvelun ja sähköisen lipunpalvelun myynnistä sekä asiakkuuksista. Hän on valmistunut tietotekniikan insinööriksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Aikaisemmin Sandberg on työskennellyt myyntitehtävissä DNA:n palveluksessa.
”Odotamme positiivisen myynninkehityksen jatkuvan voimakkaana myös 2015 kun yritykset digitalisoivat palveluitaan ja muuttavat toimintojaan itselleen ja asiakkailleen joustavimmiksi ja paremmin hallittaviksi. Nämä rekrytoinnit eivät varmasti jää ainoiksi tälle vuotta vaan haemme lisävahvistuksia myöhemmin.” kertoo Eventilla Oy:n toimitusjohtaja Pekka Huttunen.
Eventilla -ilmoittautumispalvelulla yritykset ja yhteisöt hallitsevat helpommin omia tapahtumiaan verkossa, markkinoivat niitä monipuolisesti ja ilmoittautujat saavat ilmoittautumisjärjestelmän avulla verkossa parempaa palvelua. Palvelun etuja ovat mm. helposti muokattavat lomakkeet ja mahdollisuus kerätä osallistujamaksut suoraan verkossa ilmoittautumisen ohessa.
Eventilla Oy on oululainen 2010 perustettu ohjelmistoyritys, jonka päätuotteet ovat tapahtumailmoittautumispalvelu sekä sähköinen lipunmyynti. Yrityksen asiakkaita ovat mm. Martela Oyj, Markkinointitoimistojen liitto MTL, Red Bull, ja Lumene