Sen lisäksi adam&eveDDB valittiin Vuoden mainostoimistoksi. Toimisto keräsi yhteensä 16 palkintoa, mm. Grand Prixin Google+ Front Row –ulkomainoskampanjasta.

DDB Spain Madrid keräsi Direct-sarjasta CELEM:in Abortiontravelilla ja DDB Group Germany Berlin toi kotiin kultaa Craft-sarjasta Deutsche Telekomiin Jose’s Wifi Dogs –työllä.

”Hienoa nähdä, että DDB:n toimistot vakuuttavat ja vaikuttavat noin monessa kategoriassa. Etenkin työt joissa luovuus, inhimillisyys ja teknologia paiskaavat kättä asiakkaan liiketoiminnan edistämiseksi valavat uskoa tulevaan, jossa toimiston suunnittelijoiden intohimoinen duuni synnyttää seuraavan sukupolven vaikutusvaltaisia brändejä, kommentoi DDB Helsingin luova johtaja Lauri Vassinen.

”Tämän päivän melkoisen moniulotteisessa ja vaikeassa markkinassa tunnustuksen saaminen on aina hieno suoritus. Toimiston ja asiakkaiden rehellinen yhteistyö on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Todellisia tuloksia tehdään vain yhden yhteisen tahtotilan kautta.”

Tämän vuoden Eurobest järjestettiin Helsingin Finlandia-talolla 1.-3. joulukuuta 2014.