Kokonaisen maan kiteyttäminen yksinkertaistetuksi designiksi ei ollut helppoa. “Haaste oli pelottava, mutta otin sen tietenkin vastaan. On kiinnostavaa, kuinka kaikki design-projektit ovat kuitenkin lopulta samankaltaisia. Oli hanke pieni tai suuri, lähellä tai kaukana, se vaatii saman tarkan keskittymisen ja kovan työn, jotta löytää kertomisen arvoisen aidon tarinan. Hanke Suomelle ei ollut poikkeus”, kertoo identiteetin suunnittelija Henrik Nygren.

Kolmiosainen ilme kuvaa Suomea kokonaisuutena ja yksilöiden kautta. “Kielloista, lokeroista ja eroavaisuuksista huolimatta yksi asia yhdistää koko kansaa – ja se on niin itsestään selvää, että sen ymmärtää pieni lapsikin”, Nygren jatkaa.

“Uudessa identiteetissä ei ole kyse siitä, että Suomen lippu tai leijona tulisi hylätä. Ei missään nimessä, ne ovat arvokkaita ja kauniita. Mutta halusimme tuoda rinnalle vahvan vaihtoehdon, jolla voit viestiä uskovasi avoimeen Suomeen ja erilaisuuden voimaan – positiivisiin arvoihin”, kertoo Finland Redesign hankkeen strategiajohtaja Karri Knuuttila.

Finlandia-talolla uutta identiteettiä esimerkitettiin rohkeasti suomalaisten hetkien ja ikonisten brändien kautta. Omat versionsa olivat tehneet myös Suomen tämän hetken kansainvälisesti tunnetuimmat muotisuunnittelijat, kuten Satu Maaranen sekä Sasu Kauppi, joka tekee yhteistyötä mm. Kanye Westin kanssa. ”Hankkeen pelkistetyt graafiset elementit olivat yksinkertaisuudessaan mielenkiintoiset ja nivoutuivat yhteen helposti oman signature-estetiikkani kanssa”, kommentoi Kauppi omaa luomustaan. Lisäksi identiteettiä olivat tulkinneet R-Collection sekä Finlayson, joka toi lavalle jättiläislakanan, jossa yhdistyy Tom of Finlandin ja Suomen uusi kansallisidentiteetti.

“Toivon, että moniosainen esityksemme toimii esimerkkinä muillekin, sillä uutta ilmettä saa käyttää kuka tahansa avoimen lähdekoodin tapaan”, kertoo Miska Rajasuo, Bob the Robotin toimitusjohtaja. Hän jatkaa: “Hanke ei missään nimessä ole vielä päättynyt. Päinvastoin. Ilme heräsi nyt henkiin ja se pysyy elossa nimenomaan yhteistyön avulla.”

Finland Redesign kiinnosti jo ennen julkistustilaisuutta kotimaista ja etenkin kansainvälistä lehdistöä kovasti, ja siitä on kirjoitettu medioissa ympäri maailman. Myös Finlandia-talolla kansainvälinen yleisö otti hankkeen innostuneesti vastaan ja keskustelu kävi sosiaalisessa mediassa vilkkaana. Vaikuttaakin siltä, että aihe on juuri nyt ajankohtainen, sillä äärioikeisto on tehnyt kansallisylpeyden osoittamisen vaikeaksi ympäri maailman.