Nuorten tapa katsoa televisio-ohjelmia eriytyy muutenkin nopeasti muista television katselijoista: täysin televisiottomien nuorten osuus on kasvussa, mutta myös maksullisten tv-palveluiden suosio kasvaa. Merkittävimmät erot näkyvät uutis- ja ajankohtaisohjelmien katsomisessa: vain 31 % nuorista seuraa päivittäin uutis- ja ajankohtaisohjelmia.

Soneran Taloustutkimuksella teettämä Koti ja TV -tutkimus kertoo, että nuorten tavat katsoa tv-ohjelmia eriytyvät kovaa vauhtia vanhemmista sukupolvista. Merkittävimmät erot näkyvät uutis- ja ajankohtaisohjelmien seuraamisessa. Kun 66 % suomalaisista katsoo päivittäin uutis- ja ajankohtaisohjelmia, 18‒24-vuotiaista näin tekee vain 31 %.

Nuorista vain 38 % katsoo asiaohjelmia ja dokumentteja vähintään viikoittain (kaikki 70 %), opetus- ja tiedeohjelmia 26 % (kaikki 47 %).

”Tutkimuksen tuloksista ei pidä kuitenkaan päätellä, että nuoret olisivat jotenkin vieraantuneet yhteiskunnallisista asioista. Tiedämme, että 18‒24-vuotiaat hankkivat uutisensa television uutis- ja ajankohtaisohjelmien lisäksi etenkin sosiaalisesta mediasta, verkkolehdistä, sekä radiosta”, sanoo Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Kari Roose.

Koti ja TV -tutkimuksen mukaan Internet ja uudet katselutottumukset ovat voittamassa kilpailun nuorista tv-katsojista. Televisiota tärkeämpiä nuorille kotona on langaton kotiverkko (53 %) ja kannettava tietokone (48 %).

”Nuoret näyttävät suuntaa television tulevaisuudelle. Tuhannen taalan kysymys on miten pystymme tulevaisuudessa tarjoamaan tv-sisältöjä nyt uudenlaisiksi katsojiksi kasvavalle sukupolvelle”, sanoo Soneran kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jussi Salminen. Internetin kautta tv-sisältöjä nyt katsovat tuskin muuttavat katselutottumuksiaan merkittävästi iän myötä.

Nuorista 9 % kertoi viimeisen 12 kuukauden aikana lopettaneensa tv:n katselemisen joko täysin tai lähes kokonaan (kaikki 3 %). Suurin osa nuorista (48 %) katsoo perinteisen tv:n lisäksi ohjelmia myös netistä tietokoneella, tabletilla tai puhelimella.

Nuoret käyttävät vanhempia joustavammin mobiililaitteita

Nuoret katsovat tv-sisältöjä vanhempia useammin kodin olohuoneen ulkopuolella. Liikennevälineissä (auto, juna, lentokone) tv-sisältöjä älypuhelimen kautta katsoi nuorista 25 %, kun kaikista suomalaista näin teki 16 %. Myös kyläilypaikoissa tv-sisältöjen katselu älypuhelimella oli nuorilla huomattavasti yleisempää kuin suomalaisilla keskimäärin (kaikki 10 %, nuoret 17 %).

Lomapaikassa Suomessa kannettavalta tietokoneelta tv-sisältöjä katsoi 38 % nuorista, kun taas kaikista suomalaisista näin teki 26 %. Lomapaikassa ulkomailla kannettavalta tietokoneelta katsoi tv-sisältöjä 26 % nuorista, kun kaikista suomalaisista näin teki 12 %.