Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Alma Media kirjaa kaupasta 1,9 miljoonan euron myyntivoiton vuoden 2014 neljännen neljänneksen tulokseensa. City24:n liikevaihdon vuodelta 2014 arvioidaan olevan noin 1,6 miljoonaa euroa.
Virossa perustettu City24 on asuntoilmoittelun markkinapaikka, joka toimii tällä hetkellä Viron lisäksi Latviassa ja Liettuassa. Palvelu on vuodesta 2005
toiminut Alma Median markkinapaikkojen uranuurtajana niin Baltiassa kuin Itä-Euroopassa.
– Myymällä City24:n voimme keskittyä ulkomailla pelkästään digitaalisten rekrytointipalveluidemme vahvistamiseen. Kauppa tukee tavoitettamme kasvattaa menestynyttä rekrytointiliiketoimintaamme edelleen, toteaa Raimo Mäkilä, Alma Median Markkinapaikat-liiketoiminnasta vastaava johtaja.
– Suomessa jatkamme nykyisellä palveluvalikoimalla rekrytoinnin, asuntokaupan ja autoilun alueilla, Mäkilä jatkaa.