Sipoon Sanomat voitti Sanomalehtien Liiton järjestämässä Paikallislehtikilpailussa kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjan. Tuomariston mukaan harva ilmestymistahti ei estä voittajalehteä olemasta ajan hermolla. Lehti tarjoaa vakuuttavan ja kattavan kuvan paikkakunnan tapahtumista ja ilmiöistä.
Sarjassa toiseksi sijoittui Nivala-lehti ja kolmanneksi Siilinjärvellä ilmestyvä Uutis-Jousi. Yksipäiväisten lehtien verkkokilpailun voitti kauhavalainen Komiat.
Kaksi kertaa viikossa ilmestyvistä paikallislehdistä parhaana palkittiin Loviisan Sanomat. Tuomaristo toteaa, että lehti tietää tehtävänsä ja sillä on taitoa ja rohkeutta käsitellä paikallisesti merkittävimpiä ajankohtaisia aiheita. Ellei oma paikallislehti kuvaa tällaisia aiheita perusteellisesti, sitä ei tee kukaan muukaan.
Toiseksi sijoittui Ylivieskassa ilmestyvä Kalajokilaakso ja kolmanneksi parkanolainen Ylä-Satakunta. Kaksipäiväisten lehtien verkkokilpailun voitti Loviisan Sanomat.
Vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvät lehdet kilpailevat kahdessa, toimitusten kokoon perustuvassa sarjassa. Toimitukseltaan pienempien (1–9 henkeä) lehtien sarjan voitti Raahen Seutu. Perusteluissa tuomaristo toteaa, että lehti on vahva alueellinen talousuutispaketti, joka puhuttelee lukijoita Raahessa ja sen ulkopuolella. Teollisuuden suhdanteiden ohella lehti ymmärtää myös paikallisen ammattikoulutuksen muutoksia ja jalkapallofanien elämää.
Sarjan toiseksi sijoittui Närpiössä ilmestyvä Syd-Österbotten ja kolmanneksi Nokian Uutiset, joka voitti myös sarjan verkkokilpailun.
Toimitukseltaan isompien (toimituksen koko yli 9 henkeä) useampipäiväisten lehtien sarjan voitti Västra Nyland. Tuomaristo toteaa, että lehden uutistarjonta kykenee kilpailemaan resursseiltaan huomattavasti isompienkin lehtien kanssa. Lehden visuaalisessa ilmeessä on hallittua ryhtiä ja rytmiä.
Kakkoseksi sijoittui Nya Åland ja kolmanneksi Borgåbladet. Sarjan verkkokilpailun voitti Åbo Underrättelser.
Vuoden 2014 parhaat paikallislehdet valitsi journalistiikan ja visuaalisen journalismin opiskelijoista koostuva opiskelijaryhmä Tampereen yliopiston Median, viestinnän ja teatterin yksikössä. Arvioinnissa käytettiin YTT Heikki Heikkilän ja koulutussuunnittelija Pia Sivusen paikallislehtiä varten laatimaa arviointikriteeristöä, joka oli viime vuonna käytössä ensimmäisen kerran.
Sanomalehtien Liiton järjestämään paikallislehtikilpailuun osallistui 76 lehteä ja 28 verkkopalvelua.