Alma Mediaan kuuluva sisältötoimisto Alma 360 supistaa ja irtisanoo 12. Yksikön liikevaihto kääntyi jo viime vuonna 10,5 prosentin laskuun.
Yhtiössä käydyt yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 23.9.2014. Alma 360:n henkilömäärä vähenee uudelleenorganisoinnin johdosta 12 henkilöllä.
Samassa yhteydessä yhtiön toimitusjohtaja Petri Läntinen jättää yhtiön. Uuden vetäjän haku käynnistyy välittömästi. Toistaiseksi Alma 360:n toiminnasta vastaa oman toimensa ohella yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha-Petri Loimovuori.
Aiemmin Alman Lehdentekijät nimellä toiminut yksikkö osti Suomen Businessviestinnän, jolloin työntekijämäärä nousi 68:aan. Viime vuoden lopussa Asiakastiedon mukaan yksikössä oli 50 työntekijää. Vuonna 2013 liikevaihto oli 10,6 miljoonaa euroa, jossa oli laskua edellisvuodesta 10,5 prosenttia.