Kölnissä pidettiin 10.-11. syyskuuta kuudetta kertaa digitaalisen markkinoinnin messut, dmexco 2014. Tapahtuma on paisunut vuosi vuodelta Euroopan suurimmaksi. Tänä vuonna kävijöitä oli reilusti yli 30.000, näytteilleasettajia yli 800 ja seminaaripuhujiakin lähes 500.

Messuvieraan silmin näyttää siltä, että nyt Saksassa pannaan rahaa palamaan digimarkkinoinnissa. Useita tapahtumia eri puolilla maailmaa kiertäneenä voi huoletta todeta, että saksalaiset ovat lyöneet muut laudalta. Osastot olivat hulppeita ja näyttäviä. Pikkurahalla ei enää pelata. Kilpailu on tietenkin kovaa, mutta toisaalta se merkitsee, että ala kasvaa ja kysyntä lisääntyy.

Ei ole ihme, että Saksassa digimarkkina kehittyy ripeästi. Pelkästään display-mainonnan määrä nousee Saksassa tänä vuonna 1,4 miljardiin euroon. Kasvua viime vuodesta 6,8 prosenttia.

Myös mobiilimainonta ja email-markkinointi erilaisine lisäpalveluineen ja ynnä tekniset ratkaisut digitaaliseen viestintään avaavat valtavasti uusia businesmahdollisuuksia. Avaintoimintoja ovat Marketing Cloud ja PR Cloud-palvelut, joita yritykset ja kuluttajat haluavat.

Viime vuonna Euroopassa käytettiin digimarkkinointiin 27,2 miljardia euroa ja USA:ssa 32,2 miljardia. Alan ympärille on muutamassa vuodessa kehittynyt valtava ja rikas ekosysteemi.

Dentsu Aegis Networkin pääjohtaja Jerry Buhlsmann totesi esityksessään, että markkinoinnin digitalisoituminen merkitsee isoa haastetta myös mainostoimistoille. Niiden on keksittävä itsensä uudelleen. Mainosväen on vaikea pysyä teknisen kehityksen perässä. Mutta pakko on, koska asiakkaat vaativat nyt monikanavaisuutta ja ristiinmarkkinointia. Luovuutta tarvitaan, jotta kuluttajat tavoitetaan digitaalisesti.

Buhlsmann kertoi esimerkkinä digiluovuudesta Fiat Livestoren ja Coca cola Lyrics -idean. Kuluttaja kytketään mukaan markkinointiin digitaalisin keinoin.

Digimarkkinan kasvu perustuu luonnollisesti printin vähentymiseen, mutta myös talouskasvuun. Saksan talous lyö edelleen ennätyksiä. Heinäkuussa vienti ylitti ensimmäistä kertaa 100 miljardin euron rajan tuonnin ollessa vain 70 miljardia euroa. Saksaan jää valtavasti ylijäämää kotimaiseen liiketoimintaan, tuotantoon ja kulutukseen. Kaikkea uutta on mahdollista kokeilla ja toteuttaa.