– Tämän vuoden tuomaristot puheenjohtajineen ovat dynaaminen joukko mielettömän lahjakkaita yksilöitä, Eurobestin tiedotteessa todetaan. Olemme todella iloisia siitä, että saimme heidät mukaan etsimään Euroopan luovimpia, uraauurtavimpia ja mullistavimpia luovia toteutuksia, kuvailee Lions Festivalsin toimitusjohtaja Philip Thomas.
Tuomariston puheenjohtajat odottavat Helsingissä joulukuussa järjestettävältä Eurobestiltä muun muassa seuraavia asioita:
Ami Hasan, Chairman, hasan & partners, Suomi
– Hauskoja töitä, jotka saavat nauramaan. Tarvitsemme jotain piristystä Helsingin pimeään joulukuuhun.
Direct, Promo & Activation -sarjojen tuomariston puheenjohtaja
Rob Reilly, Global Creative Chairman, McCann Worldgroup
– Yhdysvaltojen kansalaisena olen tottunut seuraamaan ensisijaisesti oman maani tapahtumia. Siksi odotan erityisen innolla pääseväni näkemään, millä eri tavoin paikallinen kulttuuri ja luovuus näkyvät Euroopan eri kilpailutöissä.
Film, Print, Print & Poster Craft, Integrated -sarjojen tuomariston puheenjohtaja
Anna Qvennerstedt, Creative Senior Partner, Chairman of the Board, Forsman & Bodenfors, Ruotsi
– Ennakkoluulojen ravistelua, muuttuneita mielipiteitä, uusia ystäviä ja hauskoja hetkiä.
Digital ja Mobile -sarjojen tuomariston puheenjohtaja
Ami Dror, Managing Partner, Zaitoun Ventures, Israel
– Löytöretkeilyä – en malta odottaa, että pääsen näkemään Euroopan viimeisimmät innovaatiot, start up
-yritykset, nousevat tähdet ja uraauurtavat uudet teknologiat.
Innovation-sarjan tuomariston puheenjohtaja
Bruno Stucchi, Owner/Strategic and Design Director, Dinamomilano, Italia
– Loistavia töitä, jotka ovat merkittäviä myös eettisesti. Muotoilua, joka voi oikeasti muuttaa ihmisten elämää.
Design-sarjan tuomariston puheenjohtaja
Chantal Rickards, Head of Programming & Branded Content, MEC, EMEA
– Helsingissä pääsen arvioimaan parasta eurooppalaista tarinankerrontaa, eikä ajoitus voisi olla parempi. Viime vuosina nähdyt sarjat ja elokuvat kuten ”Jälkiä jättämättä”, ”Silta” ja ”Miehet, jotka vihaavat naisia” ovat elvyttäneet kiinnostuksen pohjoismaiseen käsikirjoittamiseen, ja uskon sen näkyvän selvästi tämän vuoden Branded Content & Entertainment -sarjassa.
Branded Content & Entertainment -sarjan tuomariston puheenjohtaja
Kelly Walsh, Chief Strategy Officer, MSL Group
– Mielestäni juuri nyt on kaikista paras ja kiehtovin aika tehdä töitä PR-alalla. Mainonnan, PR:n ja digitaalisen markkinoinnin rajat ovat sumentuneet ja kohderyhmät marginalisoituneet. Odotan innolla pääseväni näkemään, miten Euroopan parhaat toimistot ja brändit tekevät uusia olosuhteita vastaavaa markkinointiviestintää.
PR-sarjan tuomariston puheenjohtaja
Laura Gregory, Founder / CEO, Great Guns, Englanti
– Kulunut vuosi on saanut minut täyteen energiaa ja odotan saavani sitä lisää päästessäni näkemään Euroopan parhaita luovia töitä.
Film Craft -sarjan tuomariston puheenjohtaja
Mark Holden, Worldwide Strategy & Planning Director, PHD
– Mainoskilpailut ovat inspiraation tarpeessa riutuvien luovan alan edustajien soppajonoja, joissa päästään ammentamaan muiden ajatuksista ja ideoista uutta voimaa omaan työhön.
Media-sarjan tuomariston puheenjohtaja
Remi Babinet, Global Chairman and Creative Director, BETC, Ranska
– Loistavia ideoita ja toteutuksia oman sarjani töissä sekä mielenkiintoisia keskusteluja alan huippujen kanssa.
Outdoor and Radio -sarjojen tuomariston puheenjohtaja
Tuomaristojen suomalaisjäsenet ovat:
Marko Vuorensola, Executive Creative Director, Havas Worldwide – Film, Print ja Print & Poster
Pia af Hällström, Executive Creative Partner, Wörks – Outdoor ja Radio
Theodor Arhio, Creative Director, TBWA Helsinki – Interactive & Mobile
Nermin Hairedin, Chief Executive Officer, Dentsu Aegis Network – Media
Piëtke Visser, Creative Director, Kuudes Kerros – Design
Pia Jännes, Chief Executive Officer, Akvamariini Porter Novelli – PR
Hanna Mutanen, Executive Producer, Grillifilms – Film Craft
Kari Eilola, Creative Director, Bob the Robot – Branded Content & Entertainment
Eurobestissä on yhteensä 16 kilpailusarjaa: Film, Film Craft, Print, Outdoor, Print & Poster Craft, Radio, Interactive, Media, Design, Direct, Promo & Activation, Integrated, PR, Mobile, Branded Content & Entertainment, Innovation.
Eurobest järjestetään 1.–3.12. Finlandia-talossa. Kolmipäiväisen festivaalin ohjelmaan kuuluu inspiroivia puheenvuoroja, keskustelutilaisuuksia ja muita kiinnostavia tapahtumia. Eurobest huipentuu palkintojenjakogaalaan, jossa palkitaan Euroopan parhaita markkinoinnin ja mainonnan töitä. Tiedot seminaariin ilmoittautumisesta, kilpailutöitä koskevat säännöt ja ohjeet niiden ilmoittamiseen löytyvät osoitteesta www.eurobest.com.
Kilpailutöiden ilmoittaminen: Käynnissä 26.9.2014 asti
Eurobest Helsingissä: 1.–3.12.2014 Finlandia-talossa
Eurobest-palkintojenjakogaala ja jatkobileet: 3.12.2014