Yle kertoo verkkosivuillaan, että RT palkkaa Suomeen 20 toimittajaa, joiden tehtävänä on suoltaa Suomen kansalle venäläistä propagandaa kuin Teuvan Tiltu sota-aikana. Moskovasta ja Petroskoista Tiltu lähetti säännöllisesti puna-armeijan propagandaa murtaakseen suomalaisten henkistä selkärankaa.

RT hakee myös radiolupaa. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan vieraalle valtiolle Suomessa ei anneta taajuutta. RT pyrkii kuitenkin liittoutumaan nykyisten kaupallisten asemien kanssa saadakseen Tiltun äänen kansan pariin.

Venäjän valtiojohdon tavoitteena on ollut jo pitkään informaatiosodan käynnistäminen ”läntisen hapatuksen” kukistamiseksi. RT levittää ohjelmiaan kaapelin ja satelliitti-TV:n kautta kaikkialla maailmassa usealla eri kielellä satojen miljoonien eurojen vuosibudjetilla. Nyt tavoitteena on tuoda radio-asemat Helsingin lisäksi myös Lontooseen ja Washingtoniin.

Olen seurannut RT:n toimintaa sen alusta saakka. Pian käynnistymisen jälkeen RT toimi aikalailla ammatillisten journalististen periaatteiden mukaisesti. Mutta viime vuoden lopulla ohjelmapolitiikassa tapahtui jyrkkä käänne. Sisältö muuttui täydelliseksi propagandaksi ja indoktrinaatioksi, tiedon vääristelyksi ja pimittämiseksi. RT:n tavoite paljastui selvästi vain poliittiseksi ja räikeästi lännen vastaiseksi.

Erityisesti viime keväänä RT ryhtyi suorastaan pilkkaamaan Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamaa inhottavin kääntein. RT:n katsominen ainakin minua alkoi kuvottaa mauttomuudessaan. Luulin vielä viime kesänä tavatessani venäläisiä tiedotusalan ammattilaisia eri yhteyksissä Venäjällä, että Venäjä on menossa kohti sivistysyhteiskuntaa ja osaksi kukoistavaa maailmantaloutta sekä kansalaistensa vapautta. Toisin kävi. Petyin pahasti kun näin, että olin väärässä 180 astetta.

Teknisesti ja visuaalisesti RT on vaarallisen taitavasti tehtyä. Juontajat ovat elegantteja ja nokkelia. Mutta sisältö on täyttä potaskaa. Haastateltavat eri aiheista ja maista ovat pääsääntöisesti vain länsimaihin kriittisesti suhtautuvia ja Venäjän valtiojohdon tarkoitusperiä edistäviä. Journalismista ei ole tietoakaan. Ehkä tietyn kansanosan mielestä RT:n propaganda on vakuuttavaa informaationvälitystä. Ilmeisesti RT:n ohjelmisto on ajanut tarkoitustaan, kun Kreml haluaa voimistaa media-expansiotaan.

On ilman muuta selvää, että mikäli Venäjä jatkaa nykyistä politiikkaansa, RT:n toiminta käynnistyy Suomessa, ja aika massiivisesti. Miksi pienen Suomen kansan manipuloiminen kiinnostaa Kremliä? Ehkäpä siellä muistetaan Neuvostoliiton pääsihteeri Leonid Brezhnevin sanat: ”Suomi on jo taskussamme”.

Kun toiminta Suomessa käynnistyy, emme varmaankaan näe yhtiön johtajaa Dmitri Kiseljovia avaamassa ”shampanskojetta”, koska hänen matkansa tyssää viimeistään Vainikkalassa EU:n asettamien pakotteiden takia. Hän on RT:n johtajana tukenut kansainvälisten sopimusten vastaisesti Krimin valloitusta, mitä EU pitää raskauttavana tekona.

Näin Tiltu agiteerasi sota-aikana

”Kuten Neuvostoliiton tietotoimiston aamutiedonannossa 10.7.1941 ilmoitetaan, siirtyi 8.7. kokonainen suomalainen komppania täysissä varusteissaan vapaaehtoisesti Neuvostoliiton puolelle, tuoden mukanaan neljä suojeluskuntalaista sidottuina. Tämä on esimerkki, jota tulevat seuraamaan monet muut komppaniat.” Kuuntele Yle-arkiston ohjelma.

Lisää Teuvan Tiltusta:

http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/nakokulma/2435172/moskovan-ja-iitin-tiltu

Suomalaista sota-ajan komediaa Teuvan Tiltun kustannuksella

http://www.youtube.com/watch?v=qTOERvohIkU

Kirjallisuutta:

Lasse  Vihonen: Radio sodissamme 1939-1944 https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2342