MTV on vuonna 1957 perustettu suomalainen mediayhtiö, joka tarjoaa uutisia, viihdettä ja muita sisältöjä 24 tuntia vuorokaudessa. Yhtiö on osa ruotsalaista Bonnier-konsernia. MTV Oy:n ja Ericssonin sopimuksen myötä MTV:n 45 broadcast-palvelujen ammattilaista siirtyy Ericssonin palvelukseen.

Heikki Rotko, MTV Oy:n toimitusjohtaja sanoo: ”MTV haluaa broadcasting-toimintonsa strategiseksi kumppaniksi Ericssonin, koska se on vahva, kansainvälinen toimija ja on panostanut voimakkaasti TV-toimialalle. Päätökseen vaikuttivat myös vastaavanlaisesta yhteistyöstä saadut hyvät kokemukset Ruotsista. Siellä TV4 ja Ericsson ovat jo noin viiden vuoden ajan tehneet samankaltaista yhteistyötä.”

“Helsinkiin perustettava mediakeskus vahvistaa Ericssonin TV- ja medialiiketoimintaa entisestään. Aloitimme nopealla kasvukäyrällä olevan lähetysliiketoiminnan Pohjoismaissa vuonna 2007 solmitulla sopimuksella C Moren (entinen Canal+) kanssa”, kertoo Joachim Bergman, Ericssonin lähetys- ja mediahallintapalveluiden kansainvälinen johtaja.

Ericsson on toimittanut lähetys- ja mediapalveluita niinikään Bonnier-ryhmään kuuluvalle ruotsalaiselle TV4:lle jo vuodesta 2009 lähtien. Yritykset ovat perustaneet myös yhteisen teknologian ja liiketoiminnan kehitysfoorumin, jossa molemmat yritykset arvioivat kiinnostavia uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia.

Ericsson on merkittävä kansainvälinen TV-lähetyspalveluiden toimija. Joka päivä kaikilla mantereilla ihmiset katsovat Ericssonin 2 500 TV-alan ammattilaisen valmistelemia, hallinnoimia ja lähettämiä TV-ohjelmia. Vuositasolla Ericsson jakelee yli 2,7 miljoonaa tuntia ohjelmaa yli 90 kielellä ja yli 330 TV-kanavalla. Tämän lisäksi toimitamme yli 200 000 tuntia tekstitystä joka vuosi – 80 000 tuntia tästä live-lähetyksessä.

Tämän vuoden toukokuussa loppuun viedyn mediapalveluita tarjoavan Red Bee Median oston myötä Ericssonille siirtyi 1500 media-alan osaajaa sekä mediapalveluita ja toimitiloja Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa ja Australiassa.

Lähde: epressi.com